Hall of Fame

Suomalaisen jalkapallon kunniagalleria, Hall of Fame perustettiin vuonna 1993. Toimikunnassa, joka valitsee jäsenet, on Suomen Palloliitto, Suomen Urheilumuseo, Suomen Jalkapallomuseo ja Jalkapallotoimittajien Pallo-Kopla ry edustettuina.

Kunniagallleriaan voidaan valita suomalaisen jalkapallon hyväksi tehdystä työstä ansioituneita pelaajia, valmentajia, erotuomareita, järjestö- ja seurajohtajia tai muita jalkapallon parissa toimineita henkilöitä. Henkilö voi päästä kunniataluun lopetettuaan aktiiviuran vähintään kolme vuotta sitten. Jalkapallomuseo ylläpitää ja kehittää Hall of Famen aineistoa omissa museotiloissaan.

Hall of Fame:

1993 valitut (aakkosjärjestyksessä):

Erik von Frenckell (1887–1977) – Vaikutusvaltaisin jalkapallojohtaja
”Dibl. ins. Erik von Frenckell ansaitsee suurtyöstään suomalaisen jalkapallon hyväksi erikoisen ylistävän maininnan. Hän on tehnyt paljon asettaessaan varoja nuoren jalkapalloilumme kehityksen alttarille.” – Eino Soinio
Aateloituun ruotsinkieliseen tehtailijasukuun syntynyt Erik von Frenckell teki mittavan uran yhteiskunnan ja liike-elämän johtoasemissa ja nousi siinä sivussa Suomen merkittävimmäksi urheilujohtajaksi. 28-vuotiaana von Frenckell rakennutti Suomen ensimmäisen nurmikentän, Töölön Pallokentän, ja vain kaksi vuotta myöhemmin hänet valittiin Palloliiton viidenneksi puheenjohtajaksi. 1920- ja 1930-luvuilla ”joka paikan Erkin” tarmo suuntautui jalkapallon ohella stadion- ja olympiahankkeisiin, joita hän johti tuloksellisiin loppuihinsa saakka.
Von Frenckell ajoi suomalaisen jalkapallon asiaa aktiivisesti myös kansainvälisellä rintamalla. Hän tuli valituksi Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n varapuheenjohtajaksi Helsingissä järjestetyssä kongressissa vuonna 1927 ja oli myöhemmin lähteä ehdokkaaksi myös liiton puheenjohtajavaaliin. Olympiakenraali jätti paikkansa Palloliiton johdossa olympiavuoden 1952 lopussa, mutta liiton kunniapuheenjohtajana hän jatkoi vaikuttamista taustalta vielä pitkään.
Von Frenckellin mittavaan perintöön suomalaiselle jalkapallolle voidaan laskea myös vuonna 1949 jalkapallon kurssi- ja opetuskeskukseksi rakennettu Eerikkilän urheiluopisto. Opisto perustettiin von Frenckellin aloitteesta palstalle, jonka hän lahjoitti Palloliitolle omistamistaan Saaren kartanon maista.

Saavutukset
- Suomen Olympiakomitean jäsen 1919–1976
- Palloliiton puheenjohtaja 1918–1952
- Palloliiton kunniapuheenjohtaja (1952)
- Stadion-säätiön puheenjohtaja 1927–1977
- Helsingin olympialaisten 1952 järjestelytoimikunnan puheenjohtaja 1947–1952
- Kansainvälisen jalkapalloliiton (FIFA) varapuheenjohtaja 1927–1932 ja 1950–1954
- Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) jäsen 1948–1976

Martti Hirviniemi (1933–2005) – Erotuomarilegenda
”Suomessa ja koko maailmassa on vain yksi, tyyliltään täysin jäljittelemätön Mälli. Kentällä usein lähes eleetön, joskus suorastaan velton näköinen, mutta silti ottelu pysyy hänen hallinnassaan alusta loppuun asti ilman mitään ylimääräisiä kommervenkkejä.” – Timo Järviö
Martti Hirviniemi on suomalainen erotuomarilegenda. Helsinkiläistuomarin ennätyksiä rikkonut ura kotimaisessa ja kansainvälisessä jalkapallossa alkoi kaudella 1953 – miehen ollessa nuorempi kuin useimmat SM-sarjan pelaajista. Ura alkoi otolliseen aikaan, sillä Palloliiton ja TUL:n yhteistoiminnan eteneminen mahdollisti myös työläistaustaisen Hirviniemen valitsemisen tuomariksi mestaruussarjan otteluihin. Kansainvälisellä rintamalla mies joutui heti debyytissään kovaan paikkaan. Ensimmäiseksi A-maaotteluksi valikoitui MM-karsintaottelu Neuvostoliitto-Turkki vuonna 1961 – pelipaikkana legendaarinen Lenin-stadion Moskovassa ja katsojia reilusti yli 100 000.
Arvovaltaa huokuva Hirviniemi jakoi oikeutta lopulta yhteensä 200 SM-sarjan ottelussa ja 16 maaottelussa. SM-sarjan ennätyslukemat kestivät vuoteen 2007, jolloin Mikko Vuorela kiilasi tilastokärjeksi, mutta maaotteluissa ”Mällin” johto pitää yhä. Uraa uurtavan työpanoksen helminä olivat lukuisat Euroopan seurajoukkueiden cup-kilpailuiden ja MM- ja EM-karsintojen ottelut. Hirviniemi jäi rimaa hipoen Münchenin olympialaisten 1972 ja Länsi-Saksan MM-kisojen 1974 tuomariryhmän ulkopuolelle. Vuonna 1980 päättyneen aktiiviuran jälkeen uusia haasteita Hirviniemelle toivat tehtävät Palloliiton erotuomarikouluttajana.
Hirviniemi sai Kansainväliseltä jalkapalloliitolta ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana suomalaisena FIFA Referee Special Award -palkinnon vuonna 1982. Jalkapallon ohella Martti Hirviniemi nähtiin 10 vuoden ajan jääpalloerotuomarina SM-sarjassa ja kolmissa MM-kisoissa.

Saavutukset
- 16 A-maaottelua
- 200 SM-ottelua
- 5 Euroopan mestarien cupin, 4 cupvoittajien cupin ja 8 UEFA Cupin ottelua
- FIFA-erotuomari 1958–1980
- FIFA Referee Special Award (1982)
- Palloliiton hopeinen ja kultainen erotuomaripilli
- Helsingin Erotuomarikerhon kunniajäsen (1987)

Aatos Lehtonen (1914–2005) – Maalitykistä valmentajaksi
”Lehtonen on vain maalin edessä näkyvillä. Hän koettaa järjestää kaikki kohtaamansa pallot maaliin milloin milläkin kikalla.” – Suomen Urheilulehti 14.9.1936
Aatos ”Atski” Lehtonen jätti suomalaiseen jalkapalloon jälkensä maalitykkinä ja maajoukkuevalmentajana. Lehtosen ura alkoi Helsingin Ponnistuksesta, josta hän siirtyi vuonna 1934 HJK:hon. Seuraavina vuosina SM-sarjassa nähtiin tehokkaampi maaliruisku kuin koskaan aiemmin. HJK-hyökkääjä ylsi 1930-luvulla ennätykselliseen viiteen peräkkäiseen maalikuninkuuteen. Kaudella 1937 mies teki häkellyttävät 25 maalia 13 pelissä.
Lehtonen debytoi maajoukkueessa Berliinin olympialaisissa 1936. Sotavuodet päättivät Lehtosen maajoukkueuran pelaajana, mutta sotien jälkeen hän sai maajoukkueessa uuden roolin – valmentajana. Lehtonen oli ensimmäinen päätoiminen suomalaisvalmentaja maajoukkueessa. Kotikisoihin valmistautuva maajoukkueryhmä tunnettiin ”Atskin permanenttina”. Vuosia yhdessä pysynyt joukkue hävisi ainoan pelinsä olympialaisissa, mutta voitti kisoja ennen Norjan jalkapalloliiton juhlaturnauksen ja saavutti menestystä myös yksittäisissä otteluissa – kruununa sensaatiomainen kotivoitto Jugoslaviasta vuonna 1950.
Aatos Lehtonen oli pelaajien keskuudessa pidetty valmentaja keskustelevan ja diplomaattisen luonteensa vuoksi. Hän lopetti maajoukkuevalmentajana vuoteen 1955, mutta sai vetovastuun vuosikymmenen lopulla uudestaan kahdeksi vuodeksi Kurt Weinreichin lyhyen kauden jälkeen. Siviilissä liikunnanohjaajaksi kouluttautunut helsinkiläinen teki elämäntyönsä VR:n urheilutoimenjohtajana.

Saavutukset
- seurat: Ponnistus, HJK
- 19 A-maaottelua, 7 maalia
- Suomen mestaruus HJK 1936 ja 1938
- SM-sarjan paras maalintekijä 1935–1939
- jääpallossa Suomen mestaruus 1937
- Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja 1947–1955 ja 1959–1961
- Suomen Palloliiton kunniajäsen (1988)

Stig-Göran Myntti (s. 1925) – Ammattilaisuuden kynnyksellä
”En voinut sitoutua kolmeksi vuodeksi, mutta sain ainakin pari kertaa harjoitella Ladislao Kubalan kanssa. Häntä pidettiin siihen aikaan ehkä maailman parhaana jalkapalloilijana.”
Vaasan voimahahmo Stig-Göran Myntti pelasi pitkän uransa aikana maalivahtia lukuun ottamatta kaikilla pelipaikoilla. Pallolliseen peliin hanakasti – luvan kanssa tai ei – osallistuneena laitapuolustajana mies oli aikaansa edellä, ja seurajoukkueessaan Vaasan IFK:ssa hän pelasikin enemmän hyökkääjänä. VIFK:n suuruuden vuosina 1940-luvun lopulla Myntti oli joukkueensa tärkeimpiä pelaajia ja kausi toisensa jälkeen yksi parhaista maalintekijöistä. Maajoukkueessa Myntti kuului vakiokokoonpanoon yli 10 vuotta. Ajalleen tyypillisesti Myntti ylsi myös jääpallossa maajoukkuetasolle ja oli voittamassa MM-hopeaa vuonna 1957.
Myntti sai jalkansa ammattilaisuralle johtavan oven väliin, mutta päätti vetää sen pois. Loppuvuodesta 1952 FC Barcelona vakuuttui Myntin taidoista siinä määrin, että tarjosi hänelle kolmen vuoden sopimusta, mutta vaasalainen päätti vastata torjuvasti sopimuksen pituuden takia. Hän oli myöhemmin tyrkyllä myös italialaisiin Pro Patriaan ja Genoaan, mutta nuo siirrot kariutuivat Italian omaksuttua kielteisen kannan ulkomaalaisille jalkapalloilijoille myönnettäviin oleskelulupiin.
Pelaajauransa jälkeen Myntti valmensi kotikaupunkinsa VIFK:n lisäksi RU38:a ja nuorten maajoukkuetta. Myntin poika Kenth Myntti (s. 1953) ja pojanpoika Henri Myntti (s. 1982) ovat myös saaneet pelikokemusta SM-tasolta.

Saavutukset
- seurat: VIFK, Rosenlewin Urheilijat -38
- 61 A-maaottelua, 5 maalia
- SM-sarjassa 250 ottelua, 121 maalia
- Suomen mestaruus VIFK 1944, 1946 ja 1953
- SM-sarjan paras maalintekijä 1948

Kai Pahlman (1935–2013) – Banaanipotkulla historiaan
”Jos oltiin tappiolla, Kaitsu huusi, että jos te haluatte pinnarahoja, syöttäkää se pallo mulle.” – Timo Kautonen
Banaanipotku -termin suomalaiseen jalkapallosanastoon tuonut Kai Pahlman oli pelimies, jota tultiin katsomaan kauempaakin. Pahlman oli taiteilija; hän otti tehtäväkseen maksavien katsojien viihdyttämisen niin siviilissä muusikkona kuin pelikentillä hyökkääjänä. ”Kaitsu” laukoi kovaa ja puhtaasti kummallakin jalallaan, vaihtoi pelin painopistettä pitkillä syötöillään ja iski häikäiseviä maaleja. Juoksemisesta hän ei niin välittänyt. Toisinaan miehen seisoskeluun turhautuivat omat joukkuetoveritkin.
Kai Pahlman nousi huipulle HPS:ssä 1950-luvulla, jolloin hänestä tuli vakiokasvo myös maajoukkueessa. Parhaat vuotensa hyökkääjä saavutti seuraavalla vuosikymmenellä – huolimatta siitä, että joutui olemaan vuoden pelaamatta Palloliitolta saamansa pelikiellon takia. HJK:n noustua SM-sarjaan vuonna 1965 pelikieltonsa sovittanut maestro oli liki pitelemätön. SM-sarjan lisäksi maalitili karttui maajoukkueessa. Harvinainen 4-0 -kotivoitto Norjasta muistetaan lähinnä Pahlmanin saksipotkulla tekemästä maalista. Ottelun jälkeen italialaisvärvärit metsästivät miehen allekirjoitusta, mutta joutuivat pettymään: hyvin Suomessakin pimeistä palkkioista netonnut Pahlman torjui kosiskelut.
Pahlman siirtyi uransa viimeisiksi vuosiksi Lahden Reippaaseen. Kaitsu ei pettänyt veteraani-ikäisenäkään: Reipas kiipesi HJK:n yläpuolelle ensin sarjataulukossa, sitten yleisömäärissä. Päätettyään pelaajauransa Pahlman vaikutti jonkin aikaa HJK:n ja maajoukkueen valmennustehtävissä, mutta lopulta taiteilijan ura vei voiton. SM-sarjan kaikkien aikojen maalitilastossa Pahlman on toisena.

Saavutukset
- seurat: HPS, HJK, Lahden Reipas
- 56 A-maaottelua, 13 maalia
- SM-sarjassa 288 ottelua, 191 maalia
- Suomen mestaruus HPS 1957 ja Reipas 1970
- Suomen cupin voitto HPS 1962 ja HJK 1966
- SM-sarjan paras maalintekijä 1958, 1961 ja 1965
- Urheilutoimittajien ja Palloliiton vuoden jalkapalloilija 1958
- Erik von Frenckell-mitali

Aulis Rytkönen (1929–2014) – Ensimmäinen ammattilainen
”Suomi voi olla ylpeä Rytkösestä. Hän on paras hyökkääjäpelaaja, joka Pohjolassa koskaan on ollut. Olympiakisoissa 1952 hän olisi sopinut meidän yhdistelmäämme.” – Guztáv Sebes, Unkarin ”kultaisen joukkueen” valmentaja
Suomen ensimmäisen jalkapalloammattilaisen tarina alkoi Kuopiosta. Aaro Heikkisen valmennuksessa Aulis Rytkösen lahjakkuus sai kehyksen, jossa kansainvälisissä ammattilaisliigoissa tarvittava taitotaso saattoi jalostua. 16-vuotiaana KuPS:n edustusjoukkueeseen noussut lupaus debytoi A-maajoukkueessa 19-vuotiaana ja kuului ”Atski” Lehtosen permanenttiin aina Helsingin olympialaisiin saakka. ”Aalis” opittiin jo varhain tuntemaan poikkeuksellisesta pallonkäsittelystään ja harhautuksistaan.
Kotikisojen päätyttyä pettymykseen Rytkönen siirtyi ammattilaiskentille Toulouse FC:hen. Debyyttiottelussaan maalin ja maalisyötön tehneestä välihyökkääjästä tuli seitsemän Ranskan-vuotensa aikana yksi joukkueen tähdistä. Lehdistössä ”Monsieur Magicin” taitoja ihmeteltiin ja vertailtiin aikansa maailmantähtiin kuten Alfredo di Stéfanoon ja Stanley Matthewsiin. Rytkösen parhaat saavutukset Toulousessa olivat Ranskan pääsarjan toinen tila vuonna 1955 ja Ranskan Cupin voitto 1957. Tehokkaimmalla kaudellaan 1956/1957 Rytkönen teki Ranskan pääsarjassa yhdeksän maalia.
Suomeen palattuaan Rytkönen siirtyi HJK:n pelaajavalmentajaksi. Valmentajana hän oli tärkeä tekijä niin HJK:n paluussa miesten SM-sarjan huipulle 1960-luvulla kuin HJK:n naisten joukkueen nousussa Suomen naisjalkapallon veturiksi 1970- ja 1980-luvuilla. Rytkönen on ainoa valmentaja, joka on voittanut Suomen mestaruuden sekä miesten että naisten jalkapallossa.

Saavutukset
- seurat: Kuopion Työväen Urheilijat, KuPS, Toulouse FC (FRA), HJK
- 37 A-maaottelua, 7 maalia
- SM-sarjassa 158 ottelua, 68 maalia; Ranskan 2. ylimmällä sarjatasolla 14/9; Ranskan pääsarjassa 106/24
- Suomen mestaruus HJK 1964, Suomen cupin voitto HJK 1966
- Ranskan cupin voitto Toulouse FC 1957
- Urheilutoimittajien vuoden jalkapalloilija 1949, 1950 ja 1952
- Valmentajana: miesten Suomen mestaruus 1964 ja 1978, naisten Suomen mestaruus 1973–1975, 1984, 1986–1988, 1991, 1995 ja 1996
- Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja 1975–1978
- Suomen valtion Pro urheilu -tunnustuspalkinto (2003)
- Suomen Palloliiton Captain’s Ball (2007)
- Suomen Palloliiton Gladiaattori (2008)
- Suomen Urheilugaalan erikoispalkinto urheilu-urasta (2010)

Thure Sarnola (1917–1993) – Aikaansa edellä
”Paul Rasmussen oli kuusi kertaa läpi, Sarnola torjui. Viimeisen yrityksen jälkeen Rasmussen vaipui kentälle ja peitti kasvonsa.” – Yrjö Asikainen Tanska-Suomi -maaottelusta 1949
Thure Sarnolan vaikutus suomalaiseen jalkapalloon ei rajoittunut pelikentän sisälle, ja yhtä laaja-alainen oli hänen pelityylinsä maalivahtina: ”Tysse” oli ensimmäinen suomalainen maalivahti, joka otti aktiivisesti osaa joukkueensa pelin ohjaamiseen ja avaamiseen. Uransa jälkeen Sarnola edisti saman mallin maalivahtien kehittymistä Palloliiton maalivahtikouluttajana yli kolmen vuosikymmenen ajan.
Ulottuvasta maalivahdista tuli ensimmäinen kuopiolainen maajoukkuepelaaja, kun vain vuoden maajoukkuetta valmentanut unkarilaisluotsi Gábor Obitz valitsi hänet maajoukkueeseen vuonna 1939. Sarnolan maajoukkuedebyytti vierasottelussa Tanskaa vastaan oli yhtä mieleenpainuva kuin aikoinaan Kuopion Pallo-Tovereissa – kummassakin torjuttu rangaistuspotku. Samana vuonna 22-vuotias Sarnola onnistui loistavasti toisenkin kerran, kun kaksinkertainen maailmanmestari Italia onnistui voittamaan Suomen vain vaivoin vasta avatulla Helsingin Olympiastadionilla.
Kokemus teki Kuopion Pallotovereista HPS:n paitaan sotavuosina vaihtaneesta Sarnolasta entistä paremman. Huipputorjunnat vuosien 1948 ja 1949 maaotteluissa olivat johtaa Suomen ensimmäiseen ammattilaissiirtoon, mutta siihen kolmekymppistä maalivahtia pidettiin jo liian vanhana. Sarnola lopetti pelaajana kauteen 1950 voitettuaan 33-vuotiaana Ilves-Kissoissa ensimmäisen Suomen mestaruutensa.

Saavutukset
- seurat: Kuopion Pallotoverit, PK-37, HPS, Ilves-Kissat
- 25 A-maaottelua
- Suomen mestaruus Ilves-Kissat 1950
- Urheilutoimittajien vuoden jalkapalloilija 1948
- Valmentajana naisten Suomen mestaruus 1971 ja 1972

Eino Soinio (1894–1973) – Huippupelaajasta huippukirjoittajaksi
”Hänen pelissään oli tunnusmerkillistä ensiluokkaisen tekniikan lisäksi miltei synnynnäinen pelisilmä. Juuri hän oli aikanaan maajoukkueittemme suuri strategi.” – Martti Jukola
Eino Soinio vaikutti veljensä Kaarlon tavoin monissa tehtävissä jalkapallon parissa, mutta pelaajana hän ylsi vielä suurempiin mainetekoihin. Soinio oli vuosina 1911 ja 1912 pelanneen Suomen ensimmäisen maajoukkueryhmän kuopus – ja nuoresta iästään huolimatta joukkueen kantavia voimia. Tukholman olympialaisissa juoksuvoimainen keskustukimies teki tärkeän tasoitusmaalin avausottelun voitossa Italiaa vastaan. Maali jäi historiaan, sillä 17 vuoden ja 230 päivän iässä osunut Soinio on edelleen maajoukkueen nuorin maalintekijä. Soinio valittiin lopulta neljänneksi sijoittuneen Suomen ainoana pelaajana turnauksen tähdistöön.
Soinio oli yksi harvoista Tukholman olympiaryhmän pelaajista, jotka jatkoivat maajoukkueessa vuoden 1912 jälkeen. Komeaksi saldoksi kirjattiin lopulta 40 A-maaottelua. Seuratasolla helsinkiläinen edusti suurimman osan vuonna 1927 päättyneestä urastaan HJK:ta, jonka paidassa hän voitti 15 vuodessa seitsemän Suomen mestaruutta. Kaksi viimeistä vuottaan pelaajana mies nähtiin HPS:n paidassa – tuloksena kaksi mestaruutta.
Eino Soinio tunnetaan nykyisin jopa paremmin urheilutoimittajan urastaan. Nimimerkillä ”M-o-n-i” Suomen Urheilulehteen kirjoittaneen Soinion repertuaariin kuuluivat kattavat tekstit sekä jalkapallosta että voimailulajeista. Kynämiehen uraa täydensivät urheilukirjat, joista jalkapallon osalta merkittävin oli vuonna 1947 julkaistu suomalaisen ja kansainvälisen jalkapallon historiaa käsittelevä Kuningas Jalkapallo.

Saavutukset
- seurat: HJK, HPS
- 40 A-maaottelua, 2 maalia
- Suomen mestaruus HJK 1911, 1912, 1917–1919, 1923 ja 1925; HPS 1926 ja 1927
- Tukholman olympialaisissa 1912 4. sija
- Suomen Palloliiton kultainen ansiomerkki

Niilo Tammisalo (1894–1982) – Palloprofessori
”Suomalaisella nuorukaisella on yhtä hyvät taipumukset maailman huippupelaajaksi kuin minkä muun maan edustajalla tahansa.”
Niilo Tammisalo oli monipuolinen kyky, joka taisi paitsi pelaamisen myös kirjoittamisen ja opettamisen. Helsinkiläinen todisti pallopoikana HJK:n ensimmäisiä SM-otteluita 1900-luvun alussa ja pelasi maalivahtina seuran ensimmäisen mestaruuden voittaneessa ryhmässä vuonna 1911. Maajoukkueessa hän debytoi vuonna 1919 ja oli joukkueen ykkösmaalivahti seuraavat viisi vuotta. Silmälasipäinen vahti tunnettiin varmana torjujana ja rohkeana nyrkkeilijänä.
Tammisalon näkökulma jalkapalloon oli varsin akateeminen; teoreettinen ajattelu ja kirjalliset kyvyt tuottivat jo vuonna 1920 ensimmäisen jalkapallon suomenkielisen opaskirjan Jalkapallo: Käsikirja jalkapalloilijoille. Seuraavana vuonna Tammari hankki Englantiin suuntautuneella opintomatkallaan tietoa lajin ytimestä ja sai käytännönkin kokemusta pelatessaan eteläenglantilaisessa amatöörijoukkueessa. Vuoden 1938 julkaisu Jalkapallotaito: miten opin pelaamaan ja opetan jalkapalloa kruunasi Tammisalon kirjallisen uran. Kaikkia jalkapallon osa-alueita syvältä luotaavaa teosta käytettiin vuosikymmeniä jalkapallovalmennuksen tärkeimpänä oppikirjana.
”Palloprofessorilla” riitti tarmoa jalkapallon ohella jääpalloon ja ensiaskeleita Suomessa ottaviin koripalloon ja jääkiekkoon. Asuessaan Tampereella 1930-luvulla Tammisalo valmensi perustamansa Ilveksen kahteen jääkiekon Suomen mestaruuteen. Koripallossa vaikuttaminen tapahtui liittotasolla, Suomen Koripalloliiton puheenjohtajana. Suurimman osan työurastaan mies teki Helsingin yliopiston voimistelulaitoksen urheiluopettajana.

Saavutukset
- seurat: HJK
- 29 A-maaottelua
- Suomen mestaruus 1911, 1912, 1917–1919, 1923 ja 1925
- jääpallossa Suomen mestaruus 1921, 1923, 1924 ja 1928
- jääkiekossa valmentajana Suomen mestaruus 1936 ja 1937
- Suomen Koripalloliiton puheenjohtaja 1939–1943
- Suomen Palloliiton ainaisjäsen
- Suomen Palloliiton kultainen ansiomerkki

Arto Tolsa (1945–1989) – Pitkä ura, lyhyt elämä
”Hänen nimensä on jo niin kuuluisa, että Pohjoismaiden joukkueissa laaditaan erikoisvartiointi aina hänelle.” – Suomen Urheilulehti, 1970
Arto Tolsan nousu 1970-luvun johtavaksi suomalaispelaajaksi alkoi KTP:ssä vuonna 1962. Debyyttikauttaan pelannut 16-vuotias Tolsa piti tuolloin kokeneempia pelaajia pilkkanaan iskemällä Suomen sarjassa pelanneille kotkalaisille peräti 43 maalia. Olavi Laaksosen maajoukkueeseen hän nousi vain kaksi vuotta myöhemmin ja piti kiinni paikastaan lähes 20 vuotta.
Kookkaan mutta säästeliäästi liikkuneen keskushyökkääjän taidot eivät maaleista huolimatta herättäneet varauksetonta ihailua. Tolsan ammattilaisura urkeni pikemminkin hänen oman aktiivisuutensa kuin värvärien painostuksen seurauksena. Talvikaudella 1968/1969 mies antoi näyttöjä belgialaisten ammattilaisseurojen harjoituksissa, mutta tehtyään viimein sopimuksen antwerpenilaisen Beerschotin kanssa juuttui vuodeksi seuran reserveihin. Kaudella 1970/1971 Tolsa sai loukkaantuneen Saksan maajoukkuemiehen Lothar Emmerichin paikan joukkueesta ja käytti tilaisuuden hyväkseen. Kotkalainen kruunasi kautensa Belgian cupin finaalissa, jossa hän iski ratkaisevan osuman jatkoajalla.
Tolsan pelipaikka vaihtui vuonna 1973 keskushyökkääjästä liberoksi. Fyysisesti ja teknisesti vahvana, hyvin sijoittuvana pelaajana Tolsasta tuli puolustuksen johtaja niin Beerschotissa kuin Suomen maajoukkueessa. Tolsa päätti vuosikymmenen pituiseksi venyneen ammattilaisuransa toiseen Belgian Cupin voittoon vuonna 1979, ja vain vuotta myöhemmin hän ratkaisi Suomen cupin finaalin KTP:lle kahdella viime minuuttien maalillaan.
Kotkalaisjätin peliura oli pitkä mutta elämä päättyi ennen aikojaan. Tolsa menehtyi 43-vuotiaana alkoholismista seuranneeseen sairaskohtaukseen.

Saavutukset
- seurat: KTP, Germinal Beerschot (BEL)
- 77 A-maaottelua, 9 maalia
- SM-sarjassa 201 ottelua, 126 maalia; Belgian pääsarjassa 200/14
- Suomen cupin voitto 1967 ja 1980
- Belgian cupin voitto 1971 ja 1979
- Palloliiton ja Urheilutoimittajien vuoden jalkapalloilija 1971, 1974 ja 1977
- Kotkan jalkapallostadion on nimetty Arto Tolsa Areenaksi

Max Viinioksa (1905–1977) – Murtaja
”Murtaja puki ruunun ryntyt päällensä paria päivää ennen ottelua ja oli siis sotaisella päällä.” – Eino Soinio
Max Viinioksa oli sotienvälisinä vuosikymmeninä helsinkiläisen jalkapallon yksi profiilipelaajista. Helsingissä syntynyt, varttunut ja kuollut Viinioksa aloitti pelaajana HJK:ssa, jossa voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa vuonna 1926. Tunnetuksi jalkapalloilijaksi vankkarakenteinen sivutukimies nousi kuitenkin paikallisvastustaja HPS:ssä. Teknistä lyhytsyöttöpeliä pelanneessa Hopsissa Viinioksa erottui pelityylillään, joka kiteytyy lempinimessä Murtaja.
Viinioksan maajoukkueura päättyi 50 A-maaotteluun vuonna 1935. Ajalleen tyypillisesti ”Murtaja” pelasi maajoukkuetasolla myös jääpalloa sekä vähemmän tyypillisesti myös jääkiekkoa, jossa hän kuului vuonna 1928 muodostettuun Suomen ensimmäiseen jääkiekkomaajoukkueeseen. Peliuran jälkeen Viinioksasta tuli kansainvälisiäkin otteluita viheltänyt jalkapallo- ja jääpalloerotuomari sekä järjestöaktiivi. HPS:ssä mies vaikutti 1960-luvulle saakka. ”Vihreiden jääkärien” viimeiset suuruudenvuodet olivat pitkälti Viinioksan tehokkaan värväyksen ansiota. Hänet onkin nimetty seuran kunniapuheenjohtajaksi.

Saavutukset
- seurat: HJK, HPS
- 50 A-maaottelua, 1 maali
- Suomen mestaruus HJK 1925; HPS 1927, 1929, 1932, 1934 ja 1935
- HPS:n kunniapuheenjohtaja

1994 valitut

Ernst Grönlund (1902–1968) – Kolmen leirin mies
”Erkkuli Grönlund on eturivimme ’hiljainen taktikko’, jonka harkitseva pelitapa on hyvään tarpeen tulisissa temmellyksissä.” – Suomen Urheilulehti, 1936
Harvan urheilijan henkilöhistoria heijastelee aikansa poliittisia virtauksia yhtä selvästi kuin Ernst Grönlundin. ”Erkkuli” muistetaan sekä pelitaidoistaan että siitä, että hän ehti urallaan edustaa kolmen eri keskusjärjestön alaista seuraa. Vasempana välihyökkääjänä viihtynyt Grönlund voitti TUL:n mestaruuden Töölön Vesassa vuonna 1926 ja edusti liittoaan sekä Frankfurtin työläisolympialaisissa 1925 että Moskovan spartakiadeissa kolme vuotta myöhemmin. Liittoa halkoneen valtakamppailun seurauksena Grönlund ja muut spartakiadeihin osallistuneet erotettiin TUL:stä, jonka jälkeen useimmat heistä liittyivät Työläisurheilun Yhtenäisyyskomiteaan (TYK).
Kun TYK lakkautettiin muiden kommunististen järjestöjen tavoin kesällä 1930, katsoi ”Erkkuli” parhaaksi jättää työläisurheilun kokonaan. Uudeksi seuraksi valikoitui ruotsinkielinen porvariseura HIFK, jossa Grönlund juhli SM-sarjan voittoa lopulta neljästi. HIFK:n punapaidan lisäksi Grönlund puki -30-luvulla päälleen myös sinivalkoista. Hän edusti maajoukkuetta muun muassa Berliinin olympialaisissa 1936: Suomen ainoassa, 7-3 -tappioon päättyneessä ottelussa Perua vastaan Grönlundille merkittiin maali ja maalisyöttö.
SM-tasolla miehen pelit katkaisi kesällä 1941 alkanut jatkosota, mutta alasarjoissa pelejä kertyi vanhemmallakin iällä. Työläisjalkapallon pariin palanneen ”Erkkulin” panos oli tärkeä niin kentällä kuin taustajoukoissa, kun Helsingin Jyry käynnisti jalkapallotoimintaansa 1940-luvulla.

Saavutukset
- seurat: Töölön Vesa, HIFK, Helsingin Jyry
- 37 A-maaottelua, 10 maalia
- Suomen mestaruus HIFK 1931, 1932 ja 1937
- TUL:n mestaruus Töölön Vesa 1926 ja 1930

Juhani Peltonen (s. 1936) – Lumijänis
”Kentällä olivat Seeler, Held, Libuda, Tilkowski, Emmerich – paras oli kuitenkin suomalainen lumijänis Peltonen” – Bild Saksan Bundesliigan ottelusta Dortmund-HSV 1965
Juhani Peltonen debytoi SM-tasolla 17-vuotiaana vuonna 1954, ja seuraavana vuonna nuori mies pelasi jo maajoukkueessa. Peltosen uran ensimetreihin sisältyi myös jakso ulkomailla: valkeakoskelainen pääsi Juuso Waldenin kontakteilla muutamaksi kuukaudeksi Belgradiin, jossa hän imi oppia paikallisen urheiluseuran harjoituksissa.1960-luvun alussa nopea, kovaa laukova laitahyökkääjä oli jo avainpelaaja sekä Valkeakosken Hakassa että A-maajoukkueessa.
Kesällä 1964 Peltonen iski kuukauden aikana kaksi maalia Saksan maajoukkuemaalivahti Hans Tilkowskin taakse – ensimmäisen Pohjola-Muu Eurooppa -näytösottelussa Kööpenhaminassa, jälkimmäisen MM-karsintaottelussa Helsingissä. Siirto Saksan Bundesliigan Hamburger Sport-Vereiniin lyötiin lukkoon saman vuoden syksyllä. Peltonen pelasi Saksassa kaksi kautta, jotka sisälsivät sekä huippusuorituksia että vastoinkäymisiä. Juhani Peltonen-Uwe Seeler -tutkaparin otteita ylistettiin lehdistössä, mutta suomalaiselle tutuiksi tulivat myös loukkaantumiset, reservikomennukset ja ankara kurinpito.
Pelattuaan HSV:ssä kaksi kautta Peltonen ei päässyt seurajohdon kanssa yhteisymmärrykseen sopimusneuvotteluissa ja päätti palata vakaampaan ympäristöön Valkeakoskelle. Uransa viimeisinä vuosina mies osoitti muuntautumiskykyään siirtymällä laitakiitäjästä pelinrakentajaksi. Viimeisen maaottelunsa Peltonen pelasi vuonna 1970; SM-tasolla pelit päättyivät kaksi vuotta myöhemmin.
Lopetettuaan pelaajana Peltonen jatkoi Yhtyneiden Paperitehtaiden palveluksessa myyntimiehenä. Eläkevuosinaan Jussi innostui kuvataiteesta: ”Schneehase”-ateljeessaan Valkeakoskella maalaavan Peltosen taidetta on ollut esillä useissa näyttelyissä. Peltonen oli myös yksi aloitteentekijöistä, kun Suomen jalkapallomuseo perustettiin 1990-luvun alussa.

Saavutukset
- seurat: Valkeakosken Haka, Hamburger Sport-Verein (GER)
- 68 A-maaottelua, 10 maalia
- SM-sarjassa 304 ottelua, 109 maalia; Saksan Bundesliigassa 38/6
- Suomen mestaruus 1960 ja 1962
- Suomen cupin voitto 1955, 1959, 1960, 1963 ja 1969
- vuoden jalkapalloilija 1960, 1962 ja 1964 (Palloliitto ja Urheilutoimittajat) ja 1965 (Urheilutoimittajat)
- Suomen valtion Pro urheilu -tunnustuspalkinto (2005)
- Suomen Palloliiton Gladiaattori (2008)

1996 valitut

Veikko Asikainen (1918–2002) – Esimerkillinen johtaja
”Pelikenkien nappulat lyötiin kenkiin lestin avulla. Kun kaikki eivät osanneet, Vekkeli Asikainen joutui sitäkin tekemään. Asikaisella riitti työtä, kun hän oli kapteeni, valmentaja ja osin välinehuoltajakin.” – Aimo Pulkkinen
Veikko Asikainen pelasi jalkapallouransa ensimmäisen vuosikymmenen synnyinkaupunkinsa ylpeydessä TPS:ssä mutta päätyi tekemään elämäntyönsä Valkeakoskella. Välihyökkääjänä TPS:ssä ja sivutukena maajoukkueessa esiintynyt ”Vekkeli” oli monipuolinen pelaaja, joka vartioi vastustajaansa tunnollisesti ja rakensi peliä tarkoilla syötöillä. 52 SM-sarjamaalistaan huolimatta miestä ei tunnettu maalinsylkijänä – maajoukkuemaaleja hänelle ei siunaantunut ainuttakaan – vaan vastuuntuntoisena johtajatyyppinä, jolle saattoi huoletta antaa kapteenin nauhan. Asikainen täytti kapteenin virkaa myös Suomen ainoaksi jääneeksi ottelussa Helsingin olympialaisissa 1952.
Juuso Walden hankki Asikaisen Valkeakoskelle vuonna 1947, kun hän tarvitsi kokeneen pelimiehen Suomen sarjasta ylöspäin tähyilleen Hakan pelaajavalmentajaksi. Asikainen täytti paikkansa Waldenin käsikirjoituksessa paremmin kuin tuskin edes patruuna itse osasi odottaa. Nuorten hakalaisten – joihin lukeutui muun muassa tuleva ammattipelaaja Juhani Peltonen – kasvattajana ”Vekkeli” valoi tukevan perustan Hakan nousulle kansalliselle huipulle 1950- ja 1960-luvuilla.

Saavutukset
- seurat: TPS, Valkeakosken Haka
- 56 A-maaottelua
- SM-sarjassa 231 ottelua, 52 maalia
- Suomen mestaruus TPS 1939 ja 1941
- Suomen cupin voitto Haka 1955

1997 valitut

Juuso Walden (1907–1972) – Patruuna
”Eilen oli Hakalla suuri päivä, joka olisi helposti voinut muodostua vielä suuremmaksi, jos joukkue kentällä ja johto ulkopuolella olisivat olleet vähänkin valveilla.”
Erik von Frenckelliä Palloliiton puheenjohtajana vuonna 1953 seurannut Juuso Walden tunnetaan paremmin Valkeakosken tehdaspatruunana. Isäänsä Rudolf Waldenia Yhtyneiden Paperitehtaiden johtajana seurannut Walden innostui jalkapallosta opiskellessaan Englannissa 1930-luvun alussa. Palattuaan Suomeen hän loi Valkeakosken Hakasta suomalaisen tehdasjoukkueen prototyypin ja yhden SM-sarjan historian menestyneimmistä seuroista. Vuorineuvos johti niin tehdasta kuin sen alaista jalkapalloseuraa autoritäärisellä mutta tarvittaessa joustavalla otteella.
Palloliiton puheenjohtajana Juuso Walden perusti Suomen cupin, jonka ensimmäinen voittaja vuonna 1955 oli – mikäpä muu kuin – Valkeakosken Haka. Waldenin ansioihin voi lukea myös aiemmin lähes olemattoman juniorityön kehittämisen sekä TUL:n kanssa vuonna 1956 solmitun yhteistoimintasopimuksen.
Waldenin suku on ollut näkyvästi mukana suomalaisessa jalkapallossa Juuson jälkeenkin. Waldenin lapsenlapsista Jan Walden on vaikuttanut Veikkausliigan toimitusjohtajana ja Timo Walden maajoukkueen tiedotuspäällikkönä.

Saavutukset
- Vuorineuvos
- Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n toimitusjohtaja 1940–1969
- Suomen Palloliiton ainaisjäsen 1947
- Suomen Palloliiton puheenjohtaja 1953–1963
- Valkeakosken Hakan ja MyPa-47:n perustajajäsen

Olavi Laaksonen (1921–2004) – Kunnon kohottaja
”Jouduin juoksemaan Cooperin testin Olan auton valojen loisteessa Eerikkilän lumista ja pimeää tietä. Ola tööttäsi, kun 12 minuuttia oli kulunut. Tulos laskettiin auton trippimittarista.” – Matti Mäkelä
Olavi Laaksonen muistetaan ennen kaikkea pitkäaikaisena maajoukkueluotsina, mutta pelaajanakin hän oli kansallista huippua. Turun Tovereissa kaikki SM-sarjan pelinsä pelannut maalivahti sai 1940-luvun lopussa Thure Sarnolan paikan A-maajoukkueessa ja vartioi maalia myös Suomen ainoaksi jääneessä ottelussa Helsingin olympialaisissa.
Olavi Laaksosen valmentajaura käynnistyi TuTossa, mutta pisimmän työrupeamansa hän teki A-maajoukkueessa. Vuonna 1962 alkanut kymmenen vuotta kestänyt aikakausi maajoukkueessa muistetaan erityisesti ankarasta fyysisestä harjoittelusta; maajoukkuepelaajien kuntoa hiottiin tieteellisillä menetelmillä ja ympärivuotisilla leirityksillä, joilla pyrittiin parantamaan myös pelaajien taktista kurinalaisuutta. ”Olan” kova linja tuotti Suomelle epäviralliset Pohjoismaiden mestaruudet vuosina 1964 ja 1966 sekä parantuneita esityksiä MM-karsinnoissa – muun muassa komeat kotivoitot Puolasta ja Espanjasta.
Irtisanouduttuaan maajoukkuevalmentajan tehtävistä Laaksonen vaikutti viimeiset vuotensa valmentajana jälleen Turussa. Kohokohtana oli vuosi 1975, jolloin Laaksosen TPS voitti Suomen mestaruuden. Vuoden 1977 SM-pronssin jälkeen valmentajalegenda siirtyi tausta- ja koulutustehtäviin.

Saavutukset
Pelaajana:
- seurat: Turun Toverit
- 21 A-maaottelua
Valmentajana:
- seurat: Turun Toverit, TPS
- Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja 1962–1974
- Pohjoismaiden (epävirallinen) mestaruus 1964 ja 1966
- Suomen mestaruus TPS 1975
- Suomen jalkapallovalmentajat ry:n puheenjohtaja 1983–1987
- Suomen Palloliiton kunniajäsen
- Suomen urheilun kultainen ansioristi

2003 valitut

Frans Karjagin (1909–1977) – Liukutaklauksen pioneeri
”Fraden tapainen kova, mutta samalla täysin gentlemannipelaaja ei ole aivan jokapäiväinen tapaus suomalaisessa jalkapallossa. Hänen pallonkäsittelynsä on äärimmäisen joustavaa, mutta samalla ratkaisevan rohkeaa.” – Suomen Urheilulehti, 1933
Frans Karjagin oli Karjaginien veljessarjan keskimmäinen – ja maineikkain jalkapalloilija. ”Frade” pelasi koulupoikana vanhemman veljensä Alexanderin (s. 1896) seurassa HPS:ssä, mutta aikuisten peleissä hän esiintyi ensimmäisen kerran työläisseura Töölön Vesassa vuonna 1925. Fyysinen ja pallovarma puolustaja ehti juhlia Vesan riveissä TUL:n mestaruutta kertaalleen kunnes pelit työväenurheilussa päättyivät TUL:n antamaan kilpailukieltoon, jonka saivat kaikki Moskovan spartakiadeihin vuonna 1928 lähteneet urheilijat.
Uudeksi seuraksi valikoitui HIFK, jossa hänestä kehittyi yksi pelipaikkansa valioista 1930-luvulla. Helsinkiläispuolustaja voitti HIFK:ssa neljä Suomen mestaruutta ja pelasi 59 A-maaottelua, joka oli enemmän kuin kellään muulla siihen saakka. ”Frade” muistetaan myös pelityylistään, sillä hän hyödynsi pelissään liukutaklausta yhtenä ensimmäisistä suomalaispelaajista. Myöhemmän ajan HIFK-legenda Åke Lindmanin kerrotaan oppineen taito juuri Frans Karjaginilta.
Sekä HIFK:ssa että maajoukkueessa Frans sai seuraa veljestään Leosta (s. 1911), joka operoi toisessa päässä kenttää, hyökkääjänä. Ajalleen ominaisesti Karjaginit pelasivat maajoukkuetasolla myös jääpalloa. Frans Karjagin voitti jääpallomestaruuksia HIFK:ssa peräti seitsemän.

Saavutukset
- seurat: HPS, Töölön Vesa, HIFK
- 57 A-maaottelua
- Suomen mestaruus HIFK 1930, 1931, 1933 ja 1937
- TUL:n mestaruus Töölön Vesa 1926

Erkki Poroila (1921–2012) – Jalkapalloeversti
”Erinomaista organisointikykyä kuvastaa tapa, jolla hän puhui 1980-luvulla itsensä Moskovassa venäläisen sotilaslentokoneen ohjaamoon ehtiäkseen ajoissa jalkapalloturnaukseen Odessassa.” – Heikki Poroila
Puolustusvoimista Palloliittoon tullut Erkki Poroila työskenteli Palloliiton pääsihteerinä vuosina 1966–1978. Sotakorkeakoulun käynyt eversti palveli sotilasasiamiehen apulaisena Lontoossa 1950-luvulla ja sotilasasiamiehenä Varsovassa seuraavalla vuosikymmenellä. Näissä tehtävissä mies hankki kielitaidon, joka nousi arvoonsa, kun suomalaisen jalkapallon kansainväliset yhteydet lisääntyivät 1960-luvulta alkaen. Ennen valintaansa pääsihteeriksi Poroila oli vuosia SPL:n ulkoasiainvaliokunnan jäsen.
Kielitaitoinen kosmopoliitti oli aktiivinen myös FIFA:ssa ja UEFA:ssa – edellisessä hän vaikutti kilpailuvaliokunnan jäsenenä ja jalkapallohallinnon kouluttajana, jälkimmäisessä tutuksi tulivat kurinpito- ja valitusvaliokunnat. Pääsihteerikautensa jälkeen Poroila omistautui entistä enemmän kansainvälisille tehtäville. Hän toimi lehdistöpäällikkönä vuoden 1986 MM-kisoissa ja otti osaa erilaisiin järjestelytehtäviin vuoden 1984 EM-kisoissa, vuoden 1985 nuorten MM-kisoissa ja Soulin olympialaisissa 1988.
Palloliitossa Poroila vaikutti 1980-luvulla kansainvälisenä neuvonantajana. Ulkomaille ottelu- ja koulutusmatkoille suunnanneet seurat hyödynsivät säännöllisesti hänen osaamistaan ja kontaktejaan.

Saavutukset
- Suomen Palloliiton pääsihteeri 1966–1983
- Suomen Palloliiton kunniapääsihteeri
- FIFA:n kilpailuvaliokunnan jäsen ja hallinnon kouluttaja
- UEFA:n kurinpito- ja valitusvaliokunnan jäsen
- FIFA:n ja UEFA:n ottelutarkkailija
- lehdistöpäällikkö jalkapallon MM-kisoissa 1986

Ari Hjelm (s. 1962) – Menestyjä
”Yleensä olen nujertanut pakin muutamalla hyvällä harhautuksella, minkä jälkeen olen vähän jutellut. Pakki joko kuumenee tai masentuu.”
Ari Hjelm jää historiaan miehenä, joka siirsi maajoukkueen maalitilaston kärkipaikkaa vuosikymmeniä hallussaan pitäneen Verner Eklöfin tilastokakkoseksi. ”Zicoksi” maalivainunsa vuoksi ristitty hyökkääjä teki läpilyöntinsä Ilveksen keltapaidassa 1980-luvun alkuvuosina. Hjelm iski jo ensimmäisellä kaudellaan SM-sarjassa 12 maalia, ja tahti säilyi kovana kausi toisensa jälkeen. Kaudella 1987 päämäärätietoinen tamperelainen tyhjensi palkintopöydän voitettuaan pääsarjan maalipörssin 20 maalilla.
Hjelm siirtyi ulkomaille ammattilaiseksi kesken kahdeksatta kauttaan Ilveksessä. Saksalaisessa Stuttgart Kickersissä keskushyökkääjä Hjelm joutui sopeutumaan muillekin paikoille. Toisinaan hänet nähtiin jopa puolustuksessa. Miehen debyyttikausi ulkomailla tuotti 32 ottelua, viisi maalia ja putoamisen Bundesliigasta. Loput pelinsä ulkomailla Hjelm pelasi Saksan toiseksi ylimmällä sarjatasolla, Kickersin lisäksi hampurilaisessa St. Paulissa. A-maajoukkueessa tamperelainen saavutti lopulta komean 100 ottelun rajapyykin, mikä huomioitiin valinnalla maajoukkueen kunniakapteeniksi vuonna 1996.
”Zicosta” tuli menestyjä myös valmennusrintamalla. Hän otti Tampere Unitedin ohjat kaudeksi 2001 ja luotsasi seuran jo debyyttikaudellaan mestariksi. Myöhemmin mestaruuksia kertyi kaksi lisää. Niistä jälkimmäisellä, vuonna 2007, joukkueessa oli mukana myös hänen poikansa Jonne (s. 1988), isänsä tavoin hyökkääjä. Jätettyään TamU:n vuonna 2010 Hjelm on keskittynyt uraansa yrityselämässä.

Saavutukset
Pelaajana:
- Seurat: Ilves, HJK, Stuttgarter Kickers (GER) ja St. Pauli (GER)
- 100 A-maaottelua, 20 maalia
- SM-sarjassa 289 ottelua, 152 maalia; Saksan Bundesliigassa 32/5; Saksan 2. Bundesliigassa 71/12
- Suomen mestaruus Ilves 1983
- Suomen cupin voitto Ilves 1990
- Nuorten maajoukkueen paras pelaaja 1983
- Urheilutoimittajien ja Palloliiton Vuoden jalkapalloilija 1987
- SM-sarjan paras maalintekijä 1987
- Suomen jalkapallomaajoukkueen kunniakapteeni (1996)
-Suomen Palloliiton Gladiaattori
Valmentajana:
- Suomen mestaruus Tampere United 2001, 2006 ja 2007
- Suomen cupin voitto Tampere United 2007
- Vuoden jalkapallovalmentaja Suomessa 2001, 2006 ja 2007

2005 valitut

Verner Eklöf (1897–1955) – Pitkäaikainen tilastokärki
”Iltapuolella kävivät palloilijamme katsomassa kuulua Holmenkollenin mäkeä. Näin kesällä katsottuna se ei tehnyt mitään ’hirvittävää’ vaikutusta. Tästä kai johtui se, että matkassa oleva mäenlaskijamme Werner Eklöv sai kuulla tavallista kirpeämpiä pistosanoja hänen talvisista kuperkeikoistaan.” – Suomen Urheilulehti, 1921
Töölön kasvatin Verner Eklöfin lajiyhdistelmä oli poikkeuksellinen: monipuolinen urheilijatyyppi nousi Suomen huipulle jalkapallon ja jääpallon lisäksi yhdistetyssä hiihdossa. Jalkapallossakaan Eklöfiä ei tunnettu yhden pelipaikan miehenä. Hän nousi HIFK:n edustusjoukkueeseen vuonna 1913 tukimiehenä, mutta siirryttyään HJK:hon vuonna 1920 tuli tunnetuksi maaliahneena hyökkääjänä. Eklöf muodosti niin Klubissa kuin A-maajoukkueessa tehokkaan tutkaparin laitahyökkääjä Hjalmar Kelinin kanssa. Eklöf teki seitsemän vuotta kestäneen maajoukkueuransa aikana peräti 17 maalia, mikä piti hänet A-maajoukkueen maalitilaston kärjessä yli 60 vuotta.
Kestävyydestään tunnetun Eklöfin urheilu-uran huippuhetket koettiin epäilemättä vuonna 1923. Talvella hän voitti yhdistetyn Suomen mestaruuden ensimmäistä kertaa järjestetyissä Salpausselän kisoissa, ja kesällä mies oli mukana maajoukkueen unohtumattomalla Keski-Euroopan kiertueella, joka tuotti muun muassa vierasvoiton Saksasta. Seuraavana vuonna hän sijoittui yhdeksänneksi Chamonix’n talviolympialaisten yhdistetyssä. Pelaamisen lisäksi Eklöf tunnettiin erotuomarina ja järjestötoimijana.
Eklöfin urheilu-ura päättyi vuoteen 1927. Totuttuja kaavoja Eklöf ei tämän jälkeenkään seurannut, sillä hän vaihtoi ajan tendenssien vastaisesti porvarillisen leirin työväenurheiluun aloittamalla työt Työväen Urheiluväline Oy:n johtajana.

Saavutukset
- seurat: HIFK, HJK
- 32 A-maaottelua, 17 maalia
- Suomen mestaruus HJK 1923 ja 1925
- jääpallossa Suomen mestaruus 1921, 1923 ja 1924
- Yhdistetyssä hiihdossa Suomen mestaruus 1923 ja 1924
- Chamonix’n talviolympialaisissa 1924 9. sija yhdistetyssä hiihdossa

Timo Kautonen (s. 1945) – Ensimmäinen libero
”Hän pelaa aina valtavalla tahtotasolla, satoi taivaalta vettä tai nauloja.” – Olavi Laaksonen
Timo ”Tilli” Kautonen teki pitkän uran kotikaupunkinsa Lahden eri joukkueissa: mies pelasi Lahden Reippaassa vuoden 1963 debyyttinsä jälkeen 15 vuotta, jonka jälkeen kokemusta karttui Lahden Palloseurassa ja Kuusysissä. Uransa aikana Kautonen juhli Suomen mestaruutta neljästi ja Suomen cupin voittoa ennätykselliset kahdeksan kertaa.
Kautonen edusti aikanaan uudentyyppistä puolustajaa. 173 cm pitkä pelaaja ei loistanut pääpelissä mutta vakuutti katkoillaan, taklauksillaan ja rakentavilla syötöillään. Omintakeiset ominaisuudet tasasivat ”Tillin” tietä liberoksi – ensimmäiseksi laatuaan Suomessa. Aggressiivinen ja nopea puolustaja teki pelipaikastaan omansa myös maajoukkueessa, jossa hänelle kertyi 47 ottelua. Vuonna 1967 Kautonen sai kyseenalaisen kunnian olla ensimmäinen punaista korttia katsellut Suomen maajoukkuepelaaja.
Timo Kautonen kuuluu todelliseen jalkapallosukuun. Timon veljet Mikko (s. 1948) ja Olli (s. 1951) saivat myös kokemusta SM-tasolta – edellinen 12 kauden, jälkimmäinen kahden ottelun verran – ja hänen pojistaan Turosta (s. 1969) ja Tommista (s.1971) kasvoi myös pelimiehiä. Tommi Kautonen seurasi isäänsä A-maajoukkueeseen saakka ja on pelaajauransa jälkeen valmentanut FC Lahtea ja Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkuetta.

Saavutukset
- seurat: Lahden Reipas, Lahden Palloseura, Kuusysi
- 51 A-maaottelua
- SM-sarjassa 384 ottelua, 12 maalia
- Suomen mestaruus Reipas 1963, 1967 ja 1970; Kuusysi 1982
- Suomen cupin voitto Reipas 1964, 1972–1976 ja 1978; Kuusysi 1983
- vuoden jalkapalloilija 1967 (Palloliitto ja Urheilutoimittajat) ja 1970 (Urheilutoimittajat)

2007 valitut

Kaarlo Soinio (1888–1960) – Jalkapallon äänenkannattaja
”Päästäisimmekö sellaisen oppimistilaisuuden ohitse kuin mitä Tukholman olympialaisten jalkapallokilpailut epäilemättä ovat? Jalkapallon pelaajaksi ei opi kirjasta lukemalla ja pelisääntöjä tutkimalla, vaan ahkeralla harjoituksella ja näkemällä ensiluokkaista peliä.”
Kaarlo Soinio työskenteli nuoremman veljensä Einon tavoin urheilun hyväksi useilla rintamilla – seuratoimijana, järjestömiehenä, urheilutoimittajana ja kaupungin virkamiehenä. Voimistelunopettajaksi kouluttautunut Soinio tuli ensin tunnetuksi urheilijana. Hän oli perustamassa HJK:ta vuonna 1907 ja oli voittamassa seuran ensimmäisiä Suomen mestaruuksia vuosina 1911 ja 1912. ”Kepparin” lahjat eivät rajoittuneet vain yhteen lajiin, sillä Lontoon olympialaisissa 1908 hän voitti pronssia Suomen voimistelujoukkueen jäsenenä. Neljä vuotta myöhemmin Soinio palasi olympianäyttämölle Suomen jalkapallomaajoukkueessa. Hän oli Tukholmassa olympiajalkapallojoukkueen johtaja ja pelasi yhdessä ottelussa itsekin.
Soinio työskenteli pitkään Palloliitossa sihteerinä – käytännön miehenä useammin toimiston ulkopuolella kuin sisällä. Miehen työpäiviä täyttivät alkuvuosina muun muassa jalkapallosääntöjen laatiminen, kentän rajojen merkitseminen, otteluiden tuomitseminen ja otteluraporttien kirjoittaminen päivä- ja urheilulehtiin.
Varsinaisen elämäntyönsä Kaarlo Soinio teki Helsingin kaupungin eri virastoissa. ”Keppari” oli vuosina 1918–1932 kaupungin apulaispoliisimestari; myöhemmin hänestä tuli urheilu- ja ulkoiluosaston päällikkö. Jalkapallosta mies ei virkojensa takia joutunut luopumaan, sillä hän jatkoi Helsingin Sanomien urheilutoimittajana elämänsä viimeisiin vuosiin saakka.

Saavutukset
- seurat: HJK
- 3 A-maaottelua
- Suomen mestaruus 1911 ja 1912
- Tukholman olympialaisissa 1912 4. sija
- HJK:n perustajajäsen
- Suomen Palloliiton hallituksen jäsen 1910–1935

Esko Malm (s. 1940) – Seuraikoni
”Harvasanainen ja -askelinen tankki, jolla oli kova potku, hengen luoja.” – Aimo Pulkkinen
Luottopelaaja, päävalmentaja, puheenjohtaja – FC Hakan kunniajäsen numero 1, Esko Malm, on todellinen Haka-legenda. Pelaajana Malm saavutti seitsemän titteliä – kolme Suomen mestaruutta ja neljä Cup-voittoa – ja valmentajanakin kaksi. Malm nousi Hakan edustusjoukkueeseen vuonna 1959 välihyökkääjänä, mutta pelasi myöhemmin yleensä tukimiehenä. Parhaalla kaudellaan 14 maalia tehnyt Malm kuului Hakan vakiokokoonpanoon kauteen 1970 saakka. Hänet muistetaan erityisesti painavista potkuistaan, jotka lähtivät puhtaasti kummallakin jalalla.
Paperitehtaassa joukkuetovereidensa tapaan työskennellyt Malm otti vuonna 1972 vastaan pestin Hakan valmennuksessa. Raskas kausi päättyi putoamiseen, mutta jo seuraavana vuorossa oli sarjanousu. Valmentaja-Malm painotti pallonhallinnan tärkeyttä; tien ollessa tukossa ylöspäin, palloa tuli kierrättää puolustuksen kautta. Suomessa vielä tuolloin epätyypilliset menetelmät tuottivat kaudella 1977 tuplamestaruuden.
Saavutettuaan menestystä SM-sarjassa Malm kutsuttiin pian Palloliiton palvelukseen. ”Eko” tarttui A-maajoukkueen peräsimeen kesken EM-karsintojen vuoden 1980 lopputurnaukseen. Malmin kausi tuotti komeat tasapelit Neuvostoliittoa vastaan, eikä paikka Italian EM-kisoissa jäänyt kuin pisteen päähän. Malm päätyi yllättäen luotsaamaan myös olympiajoukkuetta, kun tšekki Jiří Pešek jätti tehtävänsä. Boikottien takia Moskovan olympialaisiin päässyt Suomi voitti Costa Rican ja pelasi tasan Irakin kanssa, mutta jatkopaikkaan pisteet eivät riittäneet.
Malm on yksi Suomen jalkapallomuseon perustajajäsenistä. Palloliitossa hän vaikutti vielä 2000-luvulla liittovaltuuston jäsenenä ja Tampereen piirin varapuheenjohtajana.

Saavutukset
- seurat: Valkeakosken Haka
- 1 A-maaottelu
- SM-sarjassa 252 ottelua, 80 maalia
- Suomen mestaruus 1960, 1962 ja 1965
- Suomen cupin voitto 1959, 1960, 1963 ja 1969
- valmentajana Suomen mestaruus ja Suomen cupin voitto 1977 (Haka)
- Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja 1979–1981

Lars Näsman (1943–1995) – Ensimmäinen ammattilaisvahti
”A-maajoukkueemme ensimmäinen voitto MM-karsinnoissa heijastuu yhä kuvana, jossa voimakasrakenteiset vastustajat törmäävät Suomen puolustukseen, hermostuvat, joutuvat toteamaan kerta toisensa jälkeen, että maalivahtimme on ohittamaton.” – Atik Ismail
VIFK:n kasvatin Lars Näsmanin ura SM-tasolla ja ammattilaiskentillä jäi odotettua lyhyemmäksi, mutta vajaassa vuosikymmenessäkin mies ehti kahdessa lajissa pelipaikkansa parhaaksi suomalaiseksi. Jääpallossa mies saavutti kaksi MM-mitalia; jalkapallossa hänestä tuli ensimmäinen suomalainen ammattilaismaalivahti. Näsman oli viimeinen suomalaispelaaja, joka nousi maajoukkuetasolle kummassakin lajissa.
”Lasse” Näsmanin nousu alkoi kotikaupungista Vaasasta, jossa hän debytoi VIFK:n maalilla 18-vuotiaana. Läpimurto koitti kaudella 1965, kun kunnianhimoiseen Upon Palloon siirtynyt Näsman nousi nopeasti maajoukkueen ykkösmaalivahdiksi. Näyttäviä torjuntoja toisensa perään tehnyt vaasalainen herätti huomiota varsinkin maaotteluissa Italiaa ja Puolaa vastaan – jälkimmäisestä tuloksena Suomen ensimmäinen voitto MM-karsinnoissa.
Nousukiidossa oleva ura näytti sakkaavan, kun Näsman siirtyi kaudeksi 1968 Upon Pallosta takaisin VIFK:hon, joka tuolloin pelasi maakuntasarjassa. Yhtä taka-askelta seurasi kaksi loikkaa eteenpäin: vuonna 1969 Näsman siirtyi ammattilaiseksi Cambuuriin Hollannin toiseksi ylimmälle sarjatasolle. Kaksi vuotta Cambuurissa pelannut torjuja palasi kaudeksi 1971 HIFK:hon. Tuolla kaudella 28-vuotias maalivahti myös pelasi viimeiset maaottelunsa. Uran viimeiset vuodet Lars Näsman jäähdytteli EIF:ssä.

Saavutukset
- seurat: VIFK, Upon Pallo, Cambuur (NED), HIFK, EIF
- 37 A-maaottelua
- SM-sarjassa 79 ottelua
- Nuorten maajoukkueen paras pelaaja 1964
- vuoden jalkapalloilija 1965 (Palloliitto) ja 1967 (Urheilutoimittajat)
- jääpallossa MM-hopeaa 1967 ja MM-pronssia 1969
- Vuoden jääpalloilija 1966 ja 1967

Tommy Lindholm (s. 1947) – Maaliseppo
”Tarunhohtoiset kirjoitukset ammattilaisjalkapalloilija Tommy Lindholmista ovat aiheuttaneet tyytyväisyyttä suomalaisissa jalkapalloilun ystävissä. Mies siellä kaukana Bosporin salmella tekemässä hienoa mainosta perin tuntemattomasta suomalaisesta jalkapallotaidosta.” – Suomen Urheilulehti, 1972
Paraisissa syntynyt Tommy Lindholm nousi A-maajoukkueeseen 18-vuotiaana ennen kuin oli pelannut minuuttiakaan SM-tasolla. Maajoukkuekutsun jälkeen Lindholm siirtyi TPS:n raitapaitaan, jossa ura lähti jyrkkään nousukiitoon. Nuori maaliseppo takoi seuraavan kolmen kauden aikana maaleja lähes maali/peli -tahdilla. Kahden peräkkäisen maalikuninkuuden lisäksi miehen urotöitä olivat muun muassa kuusi maalia yhdessä SM-sarjan ottelussa sekä maali neljässä peräkkäisessä maaottelussa vuonna 1969 – ensimmäinen niistä sensaatiomaisen kotivoiton tuottaneessa MM-karsintaottelussa Espanjaa vastaan.
TPS:stä Lindholm hankittiin kaudeksi 1969 Suomen sarjassa pelanneeseen kunnianhimoiseen HIFK-ryhmään. Sarjanousun jälkeen Lindholm jatkoi HIFK:ssa vuoden ennen siirtymistään Reippaaseen ja lopulta ammattilaiseksi turkkilaiseen Beşiktaşiin. Terävästi liikkunut, vasemmalla jalallaan tarkasti viimeistellyt paraislainen teki ensimmäisellä kaudellaan suurseuran riveissä komeasti 10 maalia. Portit kansainväliseen tähteyteen vedettiin kuitenkin tylysti säppiin jo saman kauden aikana. Kovasta taklauksesta seurannut polvivamma piti miehen sivussa koko seuraavan kauden, eikä polvi sen jälkeenkään ollut entisensä. Lindholmin viimeisten pelivuosien kohokohta oli Suomen mestaruus TPS:n riveissä vuonna 1975.
Tommy Lindholmin valmennusura muistetaan 1990-luvun alun pestistä maajoukkueluotsina. Lindholm pyrki sekä maajoukkueessa että TPS:ssä soveltamaan Ruotsista omaksumaansa aluepelitaktiikkaa. Liikunnanopettajaksi jo uransa huippuvuosina kouluttautunut Lindholm on työskennellyt valmentajanuransa jälkeen Turun AMK:ssa urheiluvalmennuksen lehtorina.

Saavutukset
- seurat: PIF, TuTo, TPS, HIFK, Lahden Reipas, Beşiktaş (TUR), TuPa
- 43 A-maaottelua, 11 maalia
- SM-sarjassa 213 ottelua, 100 maalia; Turkin pääsarjassa 29/10
- Suomen mestaruus TPS 1968 ja 1975
- SM-sarjan paras maalintekijä 1967 ja 1968
- Palloliiton vuoden jalkapalloilija 1969
- seurat valmentajana: TPS, IK Brage (SWE), HJK
- valmentajana Suomen cupin voitto 1991 (TPS)
- Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja 1992–1994

Heikki Suhonen (s. 1951) – Super-Hessu
”Super-Hessu oli kuin käärme ruohikossa. Valmiina iskemään, kun kukaan ei sitä odottanut.” – Atik Ismail
Turkulainen jalkapallo-ikoni Heikki Suhonen pitää hallussaan ennätystä, jota ei luultavasti koskaan rikota. Armoitettu maalintekijä iski urallaan 206 mestaruusmaalia – kuutta maalia lukuun ottamatta kaikki kotikaupunkinsa ylpeydelle, TPS:lle. Huippumaalintekijöiden tavoin mies iski maaleja sujuvasti kummallakin jalallaan ja päällään. Suhosen uran huippuvuosina vuodesta toiseen maaleja takova suomalaishyökkääjä saattoi vielä jäädä ulkomaalaisseurojen tutkan ulkopuolelle. ”Super-Hessullakin” tosin oli uransa alkuvuosina virityksiä Tukholman suuntaan, mutta siirroiksi ne eivät konkretisoituneet.
Juniorina Suhonen pelasi enimmäkseen keskikentällä, vaikka maalivainua hän osoitti silloinkin. TPS:n aloittavana kärkipelaajana hän otti paikkansa toisella kaudellaan raitapaitojen edustusjoukkueessa ja luopui siitä vasta päätettyään uransa. Kaudella 1973 TPS-ikoni käväisi lähinnä opintojensa takia voittamassa Suomen mestaruuden HJK:n riveissä. Reilusti 1980-luvun puolelle yltäneen uransa aikana Suhonen sai tililleen myös 20 A-maaottelua. Päätettyään pelaajauransa mies jatkoi jalkapallon parissa valmentajana: TPS:n lisäksi kokemusta tuli FC Oulusta, FinnPa:sta, VPS:stä ja FC Interin A-junioreista.

Saavutukset
- seurat: TPS, HJK
- 20 A-maaottelua, 2 maalia
- SM-sarjassa 427 ottelua, 206 maalia (tilastokärki)
- Suomen mestaruus TPS 1971, 1972 ja 1975; HJK 1973
- SM-sarjan paras maalintekijä 1972 ja 1979

Atik Ismail (s. 1957) – Pallotaiteilija
”82. minuutilla Parikka linkoaa pitkän sivurajaheiton, joka kimpoaa vastustajan puolustajasta minua kohti. Tuhannet toistot muistuvat mieleeni, Ryytimaantien puiston tuoksu ja Bolliksen harjoituskentillä vedetyt laukaisutreenit. Saksipotku ja pam! Peli on tasan.”
Intohimoinen klubilainen Atik Ismail koki ensimmäiset suuruudenhetkensä alle 18-vuotiaiden EM-kisoissa Sveitsissä vuonna 1975, jossa Suomi eteni yllättäen loppuotteluun saakka. Mies nousi pinnalle 1970-luvulla myös SM-sarjassa, jossa hän edusti HJK:n lisäksi vuoden ajan Kiffeniä. Todellisen läpimurron taiteilijatyyppi teki vuonna 1978, jolloin hänen maalivainunsa tuotti jatkuvasti tulosta paitsi SM-sarjassa, myös maajoukkueessa: neljä maalia OTP:tä vastaan SM-sarjassa ja kaksi maalia Kreikan verkkoon EM-karsintaottelussa tekivät hänestä hetkessä vuoden puhutuimman jalkapalloilijan.
Ulkomaalaiset värvärit houkuttelivat luovan hyökkääjän ensin Turkkiin ja myöhemmin Ruotsiin ja Belgiaan. Ulkomaan komennukset jäivät poikkeuksetta lyhyiksi kurittomuuden ja alkoholin takia, mutta kotimaahan palattuaan mies oli aina iskussa. Ismailista kehittyi uransa loppuvaiheessa puhdasta kärkipelaajaa monipuolisempi pelimies, joka taisi niin maalinteon kuin vapauttavat syötötkin.
Pelaajauransa jälkeen Ismail kouluttautui lähihoitajaksi, mutta kenties paremmin hänet tunnetaan kirjoistaan. Ismailin terävä kynä on tuottanut muun muassa teokset Klubin kundit – 20 vuotta koukussa (2006), Mestaruussarjan maestrot 1960–1989 (2013) ja Ammattina jalkapallo (2015).

Saavutukset
- seurat: HJK, KIF, Hyvinkään Apollo, Pallo-Pojat, Koparit, Juankosken Pyrkivä, Beşiktaş (TUR), KSV Waregem (BEL), AIK (SWE), RSC Anderlecht (BEL)
- 26 A-maaottelua, 7 maalia
- SM-sarjassa 201 ottelua, 113 maalia; Turkin pääsarjassa 16/6, Belgian pääsarjassa 2/0, Ruotsin 2. ylimmällä sarjatasolla 9/2
- Suomen mestaruus HJK 1978 ja 1981
- Suomen cupin voitto HJK 1981 ja 1984
- SM-sarjan paras maalintekijä 1978, 1979 ja 1982
- Alle 18-vuotiaiden EM-hopea 1975
- Urheilutoimittajien vuoden jalkapalloilija 1978

Hanna-Mari Sarlin (s. 1964) – Maunulasta maajoukkueeseen
’Näin, että Slovakian maalivahti oli laukaisuhetkellä vasta valmiusasemissa ja libero eteni taaksepäin. Silloin oli paras hetki ampua.’ Täydellinen laukaus löytyi Slovakian maalin nurkasta. – HS, EM-karsintaottelusta Suomi-Slovakia, 1996
Hanna-Mari Sarlin aloitti jalkapallon pelaamisen 1970-luvun puolivälissä, kun ensimmäinen sukupolvi naisten SM-sarjan pelaajia oli siirtymässä syrjään. HJK:n Maunulan kaupunginosajoukkueessa Sarlin oli Heimo Laaksosen kokoaman tyttöjen joukkueen suurimpia lupauksia. Lupaukset lunastettiin emäseurassa 1980- ja 1990-lukujen aikana.
Sarlin kuului HJK:n ja A-maajoukkueen runkopelaajiin lähes 20 vuotta. HJK:n lisäksi urallaan Puotinkylän Valttia edustanut nopea hyökkääjä voitti lopulta 11 Suomen mestaruutta ja viisi Suomen cup-titteliä. Maalisaldo kipusi komeasti yli 100 maalin. HJK-uran kohokohtia olivat myös kaksi voittoisaa kansainvälistä turnausta Ranskan Mentonissa. Vuosina 1989 ja 1990 Sarlin sai kokemusta myös ulkomaan kentiltä – ei tosin ammattilaisena – pelatessaan Ruotsin Damallsvenskanissa Hammarbyn riveissä.
Jalkapallon lisäksi urheilullinen Sarlin pelasi SM- ja maajoukkuetasolla myös salibandya, jossa hän voitti Espoon Oilersin riveissä Suomen mestaruuden vuonna 1994. Hän on sekä ensimmäinen nainen HJK:n Hall of Famessa että ensimmäinen suomalaisen jalkapallon Hall of Fameen valittu nainen. Kasvatustieteiden maisteri on työskennellyt siviilissä muun muassa luokanopettajana, opetustoimen ylitarkastajana ja rehtorina.

Saavutukset
- seurat: HJK, Puotinkylän Valtti, Hammarby IF (SWE)
- 47 A-maaottelua, 5 maalia
- SM-sarjassa 236 ottelua, 107 maalia
- 11 Suomen mestaruutta 1979–1996 (10 HJK:ssa, 1 Valtissa)
- Vuoden naisjalkapalloilija 1983 ja 1986
- Hanna-Mari Sarlin -palkinto jaetaan SM-sarjan parhaalle maalintekijälle

2010 valitut

Kalevi Lehtovirta (1928–2016) – Turusta Pariisiin
”Terävästi, vasemmalla jalallaan nahkaista palloa kuljettaen hän eteni laitaansa pitkin. Rytminvaihdos, katse keskelle kenttää ja keskitys. Pallo löysi osoitteensa, sillä Bror Mellbergillä oli helppo työ puskea peliväline maalivahdin selän taakse. Kalevi tiesi, että kaikki olisi kunnossa.” – Atik Ismail
Turkulaislähtöisestä Kalevi Lehtovirrasta tuli kolmas suomalainen jalkapalloammattilainen vuonna 1953, kun hän teki sopimuksen perinteikkään pariisilaisseuran Red Starin kanssa. Samoihin aikoihin Ranskaan siirtyivät maajoukkuetoverit Aulis Rytkönen ja Nils Rikberg. Seura- ja maajoukkueessa välihyökkääjänä pelannut suomalainen joutui uudessa maassa sopeutumaan aavistuksen puolustavampaan rooliin, mutta painavat vasemman jalan potkut tuottivat maaleja ja syöttöjä Ranskassakin. ”Kale” iski ensimmäisellä kaudellaan Ranskassa peräti 10 maalia ja teki esityön lukuisiin ruotsalaisen keskushyökkääjän Bror Mellbergin maaleihin.
Lehtovirta pelasi Red Starissa neljä vuotta – kaikki Ranskan toiseksi ylimmällä sarjatasolla. Palattuaan Suomeen mies puki ylleen TPS:n raitapaidan kuudeksi vuodeksi, jonka jälkeen hän edusti uransa iltahämärässä kaksi vuotta Turun Tovereita. Uran saldona oli lopulta yksi seura Pariisista ja neljä Turusta. Ennen Ranskaan lähtöään Lehtovirta pelasi myös jääpalloa ja jääkiekkoa: molemmissa lajeissa hän voitti TUL:n mestaruuden.

Saavutukset
- seurat: Turun Weikot, Turun Pyrkivä, Red Star (FRA), TPS, TuTo
- 44 A-maaottelua, 12 maalia
- SM-sarjassa 182 ottelua, 87 maalia; Ranskan 2. ylimmällä sarjatasolla 63/18
- SM-sarjan paras maalintekijä 1958
- Urheilutoimittajien vuoden jalkapalloilija 1951
- TUL:n mestaruus jalkapallossa 1953 (Pyrkivä), jääkiekossa 1947 ja 1948 ja jääpallossa 1951 ja 1952

Olavi Haaskivi (1923–2007) – Valmennuksen uranuurtaja
”Pikkupojat, joille alettiin järjestää harjoituksia kolmena iltana viikossa, kysyivät: mitäs me sitten muina iltoina tehdään?”
Olavi Haaskivi teki arvokkaan päivätyön suomalaisen jalkapallovalmennuksen hyväksi. Liikunnanohjaajaksi valmistunut Haaskivi aloitti Palloliiton alueohjaajana Kuopiossa 25-vuotiaana ja teki töitä liiton palveluksessa yli kolme vuosikymmentä. Alueohjaajana Kuopiossa ja myöhemmin Lahdessa Haaskivi edisti aiemmin lapsenkengissä horjuneen juniorivalmennuksen kehittämistä ja aktivoitui myös koulumaailman suunnalla. Moni huippupelaajaksi myöhemmin kehittynyt pelimies otti osaa Haaskiven aloitteesta järjestettyihin tekniikkakilpailuihin.
Muutettuaan Helsinkiin 1950-luvun lopussa Haaskivi siirtyi työskentelemään myös aikuispelaajien parissa. Hän löysi hengenheimolaisen toisesta Olavista, maajoukkueen pitkäaikaisesta päävalmentajasta Olavi Laaksosesta; Haaskiven kehittämää testipyörää hyödynnettiin kaksikon vetämissä projekteissa, joiden tavoitteena oli maajoukkuepelaajien fysiikan parantaminen. Haaskivi hyödynsi myös ensimmäisenä videomateriaalia jalkapallovalmennuksessa. Palloliiton koulutuspäällikkönä hän siirsi menetelmänsä seuraavalle valmentajapolvelle.
Olavi Haaskiven poika Kai Haaskivi (s. 1955) pelasi vuosia ammattilaisena Pohjois-Amerikan jalkapallo- ja hallijalkapallosarjoissa ja on toiminut Yhdysvalloissa myös valmentajana.

Saavutukset
- Suomen Palloliitossa alueohjaajana ja koulutuspäällikkönä 1945–1983

Georg Krutelew (1928–2008) – Viiden lajin tuomari
”Voinkin sanoa nuorille erotuomareille, että hetkellä, jolloin on tuomitsemassa kansainvälistä ottelua suuren yleisön edessä, unohtaa kaiken sen vaivan, menettämänsä hien ja veren sekä epäonnistumiset, joita uraansa rakentaessa on kohdannut.”
Georg Krutelewin monipuolisuutta kuvaa parhaiten se, että pitkäaikainen tuomarivaikuttaja jakoi 26 vuotta kestäneellä urallaan oikeutta viiden eri palloilulajin otteluissa. Päälajeja olivat jalkapallo ja käsipallo, joissa miehen oman kirjanpidon mukaan otteluita kertyi yli 3500 – nappulaliigoista A-maaotteluihin. Terijoella syntynyt Krutelew harrasti urheilua nuorena myös itse. Koripallossa mies ylsi SM-tasolle, jalkapallossa Suomen sarjaan ja käsipallossa ja pesäpallossakin piirisarjoihin. Tuomarin uralle kunnianhimoista ”Krutea” ajoivat etenkin toteutumattomaksi jääneet haaveet jalkapallotähteydestä.
Krutelewin tuomariura alkoi olympiavuonna 1952 ja jatkui 1970-luvun lopulle. Mies siirtyi eri palloilulajien kansallisista otteluista kansainvälisiin tehtäviin, kun hän toimi Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n erotuomarina vuosina 1970–1978. Päätettyään aktiiviuransa Krutelew jatkoi kansainvälisissä tehtävissä UEFA:n erotuomaritarkkailijana ja vaikutti samalla SPL:n erotuomarivaliokunnassa. Kansainvälisten kontaktien myötä syntynyt yhteistyöverkosto kattoi suuren osan Eurooppaa.
Suomessa ”Krute” muistetaan paitsi persoonallisena ja päättäväisenä tuomarina, myös tuomarikouluttajana. Karismaattinen luennoitsija oli arvostettu vieras urheiluseurojen tilaisuuksissa vuosikymmenien ajan.

Saavutukset
- 76 ottelua SM-sarjassa
- 3 A-maaottelua
- 3 Euroopan mestarien cupin ottelua, 1 cupvoittajien cupin ottelu, 1 UEFA Cupin ottelu
- FIFA-erotuomari 1970–1978
- UEFA:n erotuomaritarkkailija

Matti Paatelainen (s. 1944) – Maalikuninkaasta professoriksi
”Vuodet HIFK:ssa ovat kehittäneet Paatelaisesta vaarallisen maalikuninkaan, joka nyt osaa myös pelata pallolla.” – Suomen Urheilulehti 1972
Matti Paatelainen oli jalkapalloilijana myöhäisherännäinen: Suolahden Urhossa, HPS:ssä ja HIFK:ssa divaria tahkonnut Paatelainen debytoi SM-sarjassa vasta 25-vuotiaana kaudella 1970. Tätä ennen ”Roto” panosti jalkapalloon yhtä paljon kuin muihin lajeihinsa mäkihyppyyn, koripalloon ja yleisurheiluun. Debyyttikausi oli sitäkin komeampi, sillä urheilullinen HIFK-hyökkääjä kuittasi maalikuninkuuden 22 osumalla.
”Roto” kehittyi nopeasti yhdeksi SM-sarjan vaarallisimmista hyökkääjistä. Johtajatyyppi kantoi kapteenin nauhaa niin Valkeakosken Hakassa – jonne hän siirtyi HIFK:sta työpaikan vetämänä kaudeksi 1973 – kuin A-maajoukkueessa, jossa hän iski kaikkiaan 11 maalia 47 ottelussa. Paatelainen päätti pelaajauransa vuonna 1977 komeasti tuplamestaruuteen ja uran neljänteen maalikuninkuuteen.
Jos Paatelaisen jalkapalloura oli epätyypillinen, sitä oli myös hänen urakehityksensä pelaajauran jälkeen. Paatelainen ponnisti Yhtyneiltä Paperitehtailta akateemiseen maailmaan suorittamalla yliopistotutkinnon Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Tutkijan uraan ovat kuuluneet tutkimushankkeiden ohella vuoden kestänyt sijaisuus Tampereen yliopiston kasvatustieteiden professorina.
Matti Paatelaisen poika Mika-Matti ”Mixu” Paatelainen (s. 1967) on vaikuttanut A-maajoukkueessa sekä hyökkääjänä että valmentajana ja luonut uraa kummassakin roolissa myös ulkomailla. Myös kaksi muuta poikaa Mikko (s. 1980) ja Markus (s. 1983) ovat pelanneet jalkapalloa ammatikseen.

Saavutukset
- seurat: Suolahden Urho, HPS, HIFK, Valkeakosken Haka
- 47 A-maaottelua, 11 maalia
- SM-sarjassa 138 ottelua, 108 maalia
- SM-sarjan paras maalintekijä 1970, 1972, 1976 ja 1977
- Suomen mestaruus Haka 1977
- Suomen cupin voitto Haka 1977
- seurat valmentajana: Valkeakosken Haka, Ilves

Kaija Salopuro (s. 1938) – Pioneeri
”Kanoiksi ja ankoiksi haukkuivat.”
Kaija Salopuro on yksi suomalaisen naisjalkapallon varhaisista pioneereista. Salopuro kuuluu ensimmäiseen naisjalkapalloilijoiden sukupolveen, joka aloitti pelaamisen 1970-luvun alussa naisten kilpailutoiminnan käynnistyttyä. Aiempaa jalkapallokokemusta ”mimmifutaajilla” ei juuri ollut, ja katsomosta tullut palaute oli toisinaan tylyä.
Salopuro oli perustamassa HJK:n naisjaostoa vuonna 1971 ja tuli valituksi joukkueen ensimmäiseksi kapteeniksi. Tulosta tuli välittömästi. Thure Sarnolan ja Reino Bäckmanin valmennuksessa HJK sai kauden päätteeksi Ove Rehnin kiertopalkinnoksi lahjoittaman ”Eevojen omenan” voitettuaan ensimmäisen naisten Suomen mestaruuden. Salopuro sai ison roolin pelillisenä ja henkisenä johtajana myös Aulis Rytkösen alaisuudessa. Hän johti HJK:n lopulta viiteen peräkkäiseen mestaruuteen.
Salopuro työskenteli jo pelipäiviensä aikana HJK:ssa toimistonjohtajana ja jatkoi erilaisissa huolto- ja johtotehtävissä myös lopetettuaan pelaajana. Myöhemmin hän jatkoi työtään naisten jalkapallon puolesta Palloliitossa ja naisten maajoukkueessa. Hänet on nimetty sekä suomalaisen jalkapallon Hall of Fameen että HJK:n Hall of Fameen. Salopuro palkittiin Pro Urheilu -mitalilla vuonna 2012.

Saavutukset
- seurat: HJK
- Suomen mestaruus 1971, 1972, 1973, 1974 ja 1975
- HJK:n naisten joukkueen perustajajäsen ja ensimmäinen kapteeni
- Suomen valtion Pro Urheilu -mitali (2012)
- Kaijan kannu -kiertopalkinto tyttö- ja naisjalkapallon edistämisestä on nimetty Salopuron mukaan

2012 valitut

Miikka Toivola s. 1949 – Turun lahja HJK:lle
”Miikka Toivolalla oli jo tuolloin tämän päivän ammattilaisjalkapalloilijoiden asenne, jossa kehittyminen, harjoitteleminen sekä pelaaminen vaativat täydellistä keskittymistä lajiin.” – Atik Ismail
Miikka Toivola aloitti peliuransa Porin lähistöllä vaikuttavan Pihlavan Työväen Urheilijoiden paidassa 1960-luvun lopussa. Suomen sarjan pelit vaihtuivat mestaruussarjaan, kun TPS hankki lahjakkaan Toivolan riveihinsä kaudeksi 1969. Laiturina tai hyökkääjänä viihtynyt pelaaja voitti TPS:ssä kaksi Suomen mestaruutta ennen kuin siirtyi HJK:hon.
Taloudellisessa kurimuksessa ollut töölöläisseura teki Paavo Einiön johdolla korjausliikkeen kaudeksi 1973, ja Toivolaan ladattiin suuret toiveet joukkueen tärkeimpänä hankintana. Turkulaisvahvistus ei pettänyt. Kai Pahlmanin valmennuksessa Toivola nousi joukkueensa parhaaksi maalintekijäksi Klubin juhliessa vuosien tauon jälkeen mestaruutta kauden 1973 päätteeksi.
Toivola jatkoi HJK:ssa kauteen 1980 saakka. Hänen vahvuuksiaan olivat pelisilmän ja potkutekniikan lisäksi kova työmoraali ja sitoutunut, aikaansa nähden ammattimainen asenne. Maajoukkueessa mies sai tililleen 61 A-maaottelua oltuaan mukana suurimmassa osassa 1970-luvun maaotteluita. Pelaajauransa jälkeen Toivola valmensi HJK:ssa kaksi vuotta, joiden kohokohtana oli Suomen cupin voitto vuonna 1984. Cup-voiton jälkeen Toivola jätti paikkansa Jyrki Heliskoskelle ja päätti keskittyä siviilitöihinsä. Mies on kuitenkin vaikuttanut Klubissa tämän jälkeenkin A-poikien valmentajana ja valmennuspäällikkönä.

Saavutukset
- seurat: Pihlavan Työväen Urheilijat, TPS, HJK, Vantaan Pallo -70
- 62 A-maaottelua, neljä maalia
- SM-sarjassa 257 ottelua, 69 maalia
- Suomen mestaruus TPS 1971 ja 1972; HJK 1973 ja 1978
- Vuoden jalkapalloilija 1972 (Palloliitto ja Urheilutoimittajat) ja 1978 (Palloliitto)
- valmentajana Suomen cupin voitto 1984 (HJK)

Anne Mäkinen s. 1976 – EM-kisojen paras
”Anne Mäkinen ei ole kuka tahansa jalkapalloihminen. Hän on Suomen ensimmäinen naisammattilainen, 118 A-maaottelun konkari ja yksi oman aikansa parhaista keskikenttäpelaajista.” – HS, 2013
Anne Mäkinen oli ensimmäinen kansainvälisen huipun saavuttanut suomalainen naispelaaja. 15-vuotiaana maajoukkueessa debytoinut monipuolinen keskikenttäpelaaja oli mukana nostamassa suomalaista naisjalkapalloa aina arvokisoihin saakka.
Ensimmäiset pelinsä naisten SM-sarjassa JNK Laajasalon kasvatti sai FC KontUssa. Maajoukkueeseen noustuaan Mäkinen siirtyi ensin HJK:hon, mutta vaihtoi jo vuoden jälkeen MPS:n paitaan, jossa hän kaudella 1994 saavutti ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Mäkisestä tuli ensimmäinen suomalainen naisjalkapallon ammattilaispelaaja, kun hän vuosina 2001–2003 pelasi Yhdysvaltojen WUSA -ammattilaisliigassa Washington Freedomin ja Philadelphia Chargen joukkueissa. Myöhemmin Mäkinen siirtyi Ruotsiin, jossa hän juhli Damallsvenskanin voittoa Umeå IK:n riveissä kahdesti.
Anne Mäkisen uran huippuhetket koettiin vuonna 2005, kun hän johdatti kapteenina naisten jalkapallomaajoukkueen Englannin EM-kisoihin. Suomi selvisi arvokisadebyytissään välieriin saakka, ja Mäkinen valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi. Myöhemmin samana vuonna keskikentän kapellimestari palkittiin ensimmäisenä naisena Captain’s Ballilla. Mäkisen uran kruunasivat vuoden 2009 EM-kisat, jossa isäntämaa Suomi eteni puolivälieriin. Pelaajauransa jälkeen Mäkinen on jatkanut työtään suomalaisen naisjalkapallon hyväksi uudessa roolissa – päätoimisena naisten jalkapallovalmentajana.

Saavutukset
- seurat: JNK Laajasalo, FC Kontu, HJK, MPS, University of Notre Dame (USA), Washington Freedom (USA), Philadelphia Charge (USA), New Jersey Wild Cats (USA), Umeå IK (SWE), Bälinge IF (SWE), AIK (SWE)
- 118 A-maaottelua, 16 maalia
- Suomen mestaruus MPS 1994
- Suomen cupin voitto HJK 1993
- Ruotsin mestaruus Umeå 2005 ja 2006
- EM-välierät 2005, EM-puolivälierät 2009
- Vuoden tyttöpelaaja 1992
- Vuoden naisjalkapalloilija 1993 ja 2004
- Vuoden pelaaja USA:n yliopistosarjassa 2000
- EM-kisojen 2005 paras pelaaja
- Erik von Frenckell –mitali

2014 valitut

Laura Österberg Kalmari s. 1979 – Tähtihyökkääjä
”Lähes 9000 katsojaa hurraa, kun Uumaja IK:n naisjalkapallojoukkueen stadionilla kuulutetaan kotijoukkueen pelaajia ennen ottelua. ’Nummer 21, Laura Kalmari’ saa yhdet suurimmista aplodeista.” – HS, 2004
Kirkkonummella syntynyt Laura Österberg Kalmari on yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisista naisjalkapalloilijoista. Yli 20 vuotta kestäneellä urallaan Österberg Kalmari nousi eniten maaotteluita pelanneeksi ja eniten maajoukkuemaaleja tehneeksi pelaajaksi.
Synnyinkaupunkinsa Kyrkslätt IF:ssä uransa aloittanut Kalmari nousi SM-sarjan huipulle HJK:ssa vuosituhannen vaihteessa. Voitettuaan neljä peräkkäistä Suomen mestaruutta Kalmari siirtyi ammattilaiseksi Boston Renegadesiin Yhdysvaltoihin, josta tie vei nopeasti Ruotsiin. Umeå IK:ssa hyökkääjä juhli Damallsvenskanin mestaruuden lisäksi naisten suurimman seurajoukkuekilpailun UEFA Cupin voittoa vuosina 2003 ja 2004.
Kalmari oli tärkeä tekijä naisten jalkapallomaajoukkueen nousussa Euroopan huipun tuntumaan. Venäjää vastaan käydyissä jatkokarsinnoissa kesän 2005 EM-kilpailuihin Kalmari ratkaisi ensimmäisen osaottelun komealla volley-laukauksella ja osui kerran myös 3-1 -vierasvoittoon päättyneessä toisessa osassa. Lopputurnauksessa hän iski kaksi maalia Suomen selviytyessä komeasti välieriin. Samaan lukemaan hän päätyi myös neljä vuotta myöhemmin, kun EM-kisat järjestettiin Suomessa.
Pelityyliltään ja vaikutukseltaan Laura Österberg Kalmari on rinnastettu Jari Litmaseen. Vertailulle antavat pohjaa samankaltaiset maajoukkuetilastot, pelipaikka ja nousu kansainvälisen huipputason pelaajaksi: viisinkertainen vuoden naisjalkapalloilija oli uransa huipulla kahdesti ehdolla FIFA:n vuoden pelaajaksi. Uransa jälkeen Österberg Kalmari on työskennellyt opettajana ja Palloliiton johdon neuvonantajana.

Saavutukset
-seurat: Kyrkslätt IF, Puistolan Urheilijat, MPS, HJK, University of Portland (USA), Boston Renegades (USA), Umeå IK (SWE), Djurgården/Älvsjö (SWE), AIK (SWE), Sky Blue FC (USA)
- 130 A-maaottelua (tilastokärki), 41 maalia (tilastokärki)
- Suomen mestaruus HJK 1998–2001
- Suomen cupin voitto PuiU 1996, MPS 1997 ja HJK 1998–2000
- SM-sarjan paras maalintekijä 1999, 2000 ja 2001
- Ruotsin mestaruus Umeå 2002
- Ruotsin cupin voitto Umeå 2002 ja 2003
- Ruotsin pääsarjan paras maalintekijä 2004
- Pohjois-Amerikan W-liigan mestaruus Boston Renegades 2002
- UEFA Cupin voitto Umeå 2003 ja 2004
- EM-välierät 2005, EM-puolivälierät 2009
- Vuoden tyttöpelaaja 1995 ja 1996
- Vuoden naisjalkapalloilija 1999, 2003, 2006, 2009 ja 2010
- Erik von Frenckell -mitali
- Suomen Urheilugaalan Esikuva-palkinto (2009)

2015 valitut

Sami Hyypiä s. 1973 – Liverpool-legenda
”Samin valinta kapteeniksi osoittaa, mitä manageri, muu henkilökunta ja pelaajat hänestä ajattelevat. Kaikki katsovat häntä ylöspäin, hän on loistava johtohahmo. Kunnioitus ansaitaan olemalla hyvä pelaaja, ja Samille se lankesi alusta pitäen.” – Michael Owen
Voikkaan Pallo-Peikkojen kasvatti Sami Hyypiä on toinen suomalaispelaaja, joka nousi pelipaikallaan maailman eliittiin. Hyypiän ura SM-tasolla alkoi MyPassa kaudella 1992. Harri Kampmanin valmennuksessa liberona pelanneesta Hyypiästä koulittiin maajoukkuetason toppari, joka herätti kiinnostusta myös ulkomailla. Tammikuussa 1996 hollantilainen Willem II hankki Hyypiän takalinjoilleen. Voikkaalainen nosti Tilburgissa profiiliaan kausi kaudelta, ja keväällä 1999 25-vuotias Hyypiä allekirjoitti sopimuksen maineikkaan Liverpool FC:n kanssa.
Tuntematon suomalaispuolustaja vakuutti ”scouserit” ensimmäisistä peleistään lähtien. Ilmatilaa hallinnut, hyvin sijoittunut ja peliä avannut Hyypiä otti heti avauskokoonpanon paikan ja piti siitä kiinni lähes Liverpool-uransa loppuun saakka. Hänet valittiin pian joukkueen kapteeniksi ensimmäisenä Brittein saarten ulkopuolelta tulleena pelaajana. Vuonna 2001 viittä cup-titteliä juhlinut Hyypiä valittiin toisena jalkapalloilijana Suomen Vuoden urheilijaksi. Uransa huipun Hyypiä saavutti keväällä 2005, kun Liverpool kukisti AC Milanin Mestarien liigan finaalissa.
Hyypiä pelasi pelaajauransa kaksi viimeistä kautta Saksan Bundesliigan Leverkusenissa, jossa hän veteraani-ikäisenäkin kuului koko liigan topparieliittiin. Valmentajauransa Hyypiä aloitti samassa seurassa vuonna 2011. Siirryttyään apuvalmentajan paikalta päävalmentajaksi Hyypiä luotsasi seuran Bundesliigassa kolmanneksi ja seuraavana syksynä jatkoon Mestarien liigan alkulohkosta. Tämän jälkeen joukkue ajautui tappiokierteeseen, ja Hyypiä joutui etsimään uuden työnantajan. Sittemmin Hyypiä on valmentanut Brighton & Hove Albionissa ja FC Zürichissä.

Saavutukset
- seurat pelaajana: Pallo-Peikot, Kumu, MyPa, Willem II (NED), Liverpool FC (ENG), Leverkusen (GER)
- seurat valmentajana: Leverkusen (GER), Brighton (ENG), FC Zürich (SUI)
- 105 A-maaottelua, 5 maalia
- SM-sarjassa: Suomen cupin voitto MyPa 1992 ja 1995
- Liverpoolissa: Englannin FA Cupin voitto 2001 ja 2006; Englannin liigacupin voitto 2001 ja 2003; Englannin Charity Shield 2001 ja Community Shield 2006; UEFA cupin voitto 2001; Mestarien liigan voitto 2005; UEFA supercupin voitto 2001 ja 2005
- SM-sarjassa 96 ottelua, 8 maalia; Hollannin Eredivisiessä 100/3; Englannin Valioliigassa 318/22; Saksan Bundesliigassa 53/3; Mestarien liigassa 53/4
- Vuoden urheilija Suomessa 2001
- Vuoden valmentaja Suomessa 2012
- Vuoden jalkapalloilija Suomessa 1999, 2001–2003, 2005, 2006, 2009 ja 2010 (Urheilutoimittajat ja Palloliitto), 2000 (Urheilutoimittajat) ja 2008 (Palloliitto)
- UEFA:n vuoden joukkueessa 2001
- Kultainen pallo -äänestyksessä 18. sija 2001
- Bundesliigan kauden 2010/2011 tähdistökentässä

Jari Litmanen s. 1971 – Kuningas
”Hän voitti seuralle Euroopan ja maailman mestaruuden, oli kentällä herrasmies ja joukkueen paras maalintekijä. Siksi Jari tulee aina olemaan ajaxilaisen jalkapallon ikoni.” – Louis van Gaal
Suomella on ollut monta presidenttiä mutta vain yksi kuningas. Jari Litmanen näytti esimerkillään, että hiihtäjien ja keihäänheittäjien maasta voi ponnistaa maailman huipulle myös jalkapallossa. Pitkäaikaisen maajoukkuekapteenin panos suomalaiselle jalkapallolle on ylittämätön.
Litmasen poikkeukselliset kyvyt havaittiin jo hänen teinivuosinaan Lahdessa. Kärkkäästi hyökkäyksiä päättämään noussut keskikenttäpelaaja debytoi SM-tasolla kasvattajaseurassaan Reippaassa ja nousi HJK:ssa ja MyPassa sarjan eliittiin. Kauden 1992 puolessa välissä Litmanen jätti kotimaan kentät ja siirtyi Amsterdamin Ajaxiin. Ensimmäisellä kaudellaan Ajaxissa Litmanen pelasi lähinnä reserveissä, mutta toisella kaudella hän korvasi avauskokoonpanossa Italiaan siirtyneen Dennis Bergkampin – tuloksena mestaruus, maalikuninkuus ja valinta Eredivisien vuoden pelaajaksi. Seuraavalla kaudella nuori Ajax-ryhmä voitti Mestarien liigan, ja Litmanen valittiin France Football -lehden äänestyksessä maailman kolmanneksi parhaaksi pelaajaksi. Suomessa hänet valittiin ensimmäisenä jalkapalloilijana Vuoden urheilijaksi.
”Litti” loisti Ajaxin kymppipaikalla myös seuraavina kausina kunnes siirtyi ensimmäisenä suomalaisena Espanjan liigaan, FC Barcelonaan. Barcelonassa ja myöhemmin Liverpoolissa loukkaantumisten runtelema piilokärki jäi odotettua pienemmälle vastuulle, vaikka erityisesti Liverpoolissa väläytteli taitojaan toistuvasti. Liverpoolista Litmanen palasi Ajaxiin, jonka jälkeen hän edusti ulkomailla vielä Hansa Rostockia, Malmöä ja Fulhamia. Ammattilaisuransa lopulla Kuningas sykähdytti varsinkin maajoukkuepaidassa ja kotimaan kentillä FC Lahdessa ja HJK:ssa.
Jari Litmanen pelasi ammattilaisuransa viimeiset pelit tuplamestaruuden voittaneessa HJK:ssa kaudella 2011. Tämän jälkeen hän on työskennellyt asiantuntijana mediassa ja Palloliiton neuvonantajana. Kultaisen sukupolven johtotähti on tilastokärki sekä A-maaotteluissa että maajoukkuemaaleissa.

Saavutukset
- seurat: Lahden Reipas, HJK, MyPa, FC Lahti, Ajax (NED), FC Barcelona (ESP), Liverpool FC (ENG), Hansa Rostock (GER), Malmö FF (SWE), Fulham (ENG)
- 137 A-maaottelua (tilastokärki), 32 maalia (tilastokärki)
- SM-sarjassa: Suomen mestaruus HJK 2011, Suomen cupin voitto MyPa 1992 ja HJK 2011
- Ajaxissa: Alankomaiden mestaruus 1994–1996, 1998 ja 2004; Alankomaiden cupin voitto 1993, 1998 ja 1999; Alankomaiden supercupin voitto 1993–1995; Mestarien liigan voitto 1995; Seurajoukkueiden maailmancupin voitto 1995; Euroopan supercupin voitto 1995
- Liverpoolissa: Englannin FA Cupin voitto 2001, Englannin liigacupin voitto 2001, Englannin Charity Shieldin voitto 2001, UEFA Cupin voitto 2001, Euroopan supercupin voitto 2001
- SM-sarjassa 200 ottelua, 65 maalia; Hollannin Eredivisiessä 197/96; Englannin Valioliigassa 25/5; Espanjan La Ligassa 21/3; Saksan Bundesliigassa 13/1; Ruotsin Allsvenskanissa 10/3; Mestarien liigassa 57/23
- Alankomaiden liigan paras maalintekijä 1993/1994
- Vuoden pelaaja Alankomaissa 1993
- Mestarien liigan paras maalintekijä 1995/1996
- Kultainen pallo -äänestyksessä 8. sija 1994 ja 3. sija 1995
- Vuoden urheilija Suomessa 1995
- Vuoden jalkapalloilija Suomessa 1990, 1992, 1993, 1994, 1995, 1996, 1997, 1998 (Palloliitto ja Urheilutoimittajat) ja 2000 (Palloliitto)
- Suomen Palloliiton Captain’s Ball 2002

Pentti Seppälä s. 1934 – Talousosaaja
”Liitto ei kaipaa mitään keulakuvaa puheenjohtajaksi.”
Vakuutusyhtiö Pohjolan toimitusjohtaja Pentti Seppälä valittiin Palloliiton puheenjohtajaksi vuonna 1987. Yritysjohtaja Seppälässä palloiluinnostus kohtasi kovan talousosaamisen: ennen valintaansa hänellä oli jo kokemusta useiden yhtiöiden hallituksista ja lisäksi pelaajataustaa sekä jalkapallossa että jääpallossa. Jääpallossa hän vaikutti 1970-luvulla Suomen Jääpalloliiton puheenjohtajana ja Kansainvälisen jääpalloliiton varapuheenjohtajana.
Pentti Seppälän kymmenvuotisella puheenjohtajakaudella (1987–1997) suomalaisessa jalkapallossa tapahtui paljon. Taloudelliset pelimerkit eivät olleet lupaavat Seppälän tullessa puheenjohtajaksi, sillä Palloliiton tilit olivat selvästi pakkasen puolella. Tilanne kuitenkin parani nopeasti. Helsingin Olympiastadionille saatiin 1980-luvun lopulla lukuisia nimekkäitä joukkueita – muun muassa Brasilia 1987 ja Hollanti 1989 – jotka täyttivät katsomot ja tuottivat runsaat lipputulot. Tuottoja antoi myös Jalkapallosäätiön omistaman Pallotalon myynnistä saatujen rahojen sijoittaminen osakkeisiin. Seppälän kauden päätteeksi maajoukkueen ja Veikkausliigan TV-oikeudet myytiin isolla rahalla saksalaiselle ISPR-yhtiölle, mikä antoi liitolle lähes ylimääräisen vuosibudjetin verran varoja.
Kansainvälisellä tasolla Seppälä työskenteli UEFA:ssa rahoituskomitean jäsenenä ja vuosina 2000–2004 sisäisenä tarkastajana. Vuonna 2004 hänet nimettiin Erik von Frenckellin jälkeen toisena henkilönä Palloliiton kunniapuheenjohtajaksi. Seppälä teki pitkän päivätyön myös Eerikkilän urheiluopiston omistavan Palloilu Säätiön puheenjohtajana.

Saavutukset
- Suomen Palloliiton puheenjohtaja 1987–1997
- UEFA:n rahoituskomitean jäsen ja sisäinen tarkastaja 2000–2004
- Suomen Palloliiton kunniapuheenjohtaja
- Palloilu-Säätiön puheenjohtaja 2000–2015
- Suomen Jääpalloliiton puheenjohtaja 1978–1983


Pertti Mäkipää s. 1941 – Kuntoihme
”Linjan vanhin Pertti Mäkipää on löytänyt itsestään vuosi vuodelta uusia myönteisiä piirteitä. Alussa oli vain nopeutta, tässä vaiheessa on myös tekniikkaa, sijoittumiskykyä, syöttöharkintaa ja harhauttamisvaihtoehtoja.” – Suomen Urheilulehti, 1969
Monessa urheilulajissa lahjakas ”Pertsa” Mäkipää aloitti jalkapallon neljänneksi korkeimman sarjatason Lielahden Kipinässä vuonna 1960. Seuraavaksi vuodeksi Mäkipää siirtyi Suomen sarjan TPV:n riveihin, ja kaudella 1962 edessä oli debyytti SM-sarjassa – seurana Lahden Reipas. Junioriaikoinaan hyökkääjänä pelanneesta Mäkipäästä koulittiin miesten peleissä maajoukkuetason keskustukimies, joka vakuutti juoksuvoimallaan, vartiointipelillään ja johtajuudellaan.
Puolustajasta tuli vuosien varrella yksi ”Ola” Laaksosen maajoukkueen luottomiehistä. Hän oli mukana voittamassa epävirallisia Pohjoismaiden mestaruuksia vuosina 1964 ja 1966 ja edusti Suomea myös sensaatiomaisissa MM-karsintavoitoissa Puolasta (1965) ja Espanjasta (1969) – jälkimmäisessä jo kapteenina.
Mäkipää vuorotteli urallaan lahtelaisten ja tamperelaisten seurojen välillä. Suurimman osan urastaan hän pelasi Tampereen Palloilijoissa (TaPa), mutta huippuvuosistaan kahtena hän kartutti kokemustaan myös Upon Pallossa. Mäkipää oli yksi monista maajoukkuemiehistä, jotka kunnianhimoinen lahtelaisseura värväsi riveihinsä 1960-luvulla. Seura saavutti parhaan sijoituksensa juuri Mäkipään aikana, kun se vuonna 1967 sijoittui SM-sarjassa neljänneksi.
Päätettyään pelaajauransa 1970-luvun puolessa välissä Mäkipää siirtyi valmentamaan Tampereen Ilvestä. Valmentajauran kohokohdaksi nousi Ilveksen seurahistorian ensimmäinen Suomen cupin voitto kaudella 1979.

Saavutukset
- seurat: Lielahden Kipinä, TPV, Lahden Reipas, TaPa, Upon Pallo, Ilves
- 56 A-maaottelua, 2 maalia
- SM-sarjassa 121 ottelua, 9 maalia
- Palloliiton vuoden jalkapalloilija 1966
- seurat valmentajana: Ilves
- valmentajana Suomen cupin voitto 1979

2016 valitut

Anders Mattsson (s. 1943) – Ahvenanmaalainen erotuomarivaikuttaja”

Menestyksemme salaisuus on, että poimimme parhaat palat kahdesta maasta.”

Anders Mattsson oli nouseva erotuomarikyky, kun hän sai vuonna 1973 kunniantehtävän – jakaa oikeutta Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen kaikkien aikojen ensimmäisessä ottelussa. Suomen ja Ruotsin välinen kamppailu pelattiin elokuussa 1973 Maarianhaminassa, joten Mattsson oli luonnollinen valinta erotuomariksi. Myöhemmin maaotteluita kertyi runsaasti lisää.

Mattsson oli 1970-luvulla Martti Hirviniemen ja Georg Krutelewin ohella arvostetuimpia suomalaiserotuomareita. Kielitaitoinen ja sosiaalinen Mattsson nousi harvalukuiseen suomalaisten FIFA-erotuomarien kaartiin jo 28-vuotiaana. Euroopan seurajoukkuekilpailuiden otteluiden lisäksi uran meriitteihin lukeutuvat Moskovan olympialaiset 1980 ja sotilaiden MM-kisat Qatarissa 1981. Moskovassa ahvenanmaalainen oli päätuomarina yhdessä ottelussa ja avustavana neljässä – yhtenä niistä Tšekkoslovakian ja DDR:n välinen loppuottelu. Mattson oli ehdolla myös jalkapallon MM-kisoihin 1982, mutta ei lopulta tullut valituksi.

Aktiiviuransa jälkeen Mattsson on vaikuttanut muun muassa Palloliiton erotuomarivaliokunnan puheenjohtajana ja UEFA:n otteludelegaattina. Ahvenanmaan jalkapalloliiton puheenjohtajuudesta hän jäi sivuun vuonna 2009 oltuaan toimessa 20 vuotta. Vuonna 2015 puheenjohtajana aloitti Mattsonin poika, urheilutoimittaja ja kunnallispoliitikko Christer ”Krille” Mattsson (s. 1964).

Saavutukset
- 10 miesten A-maaottelua, neljä naisten
- 108 SM-ottelua
- 5 Euroopan mestarien cupin, 3 cupvoittajien cupin ja 8 UEFA Cupin ottelua
- Vuoden erotuomari 1973, 1976–1977, 1979
- FIFA-erotuomari 1971–1984
- erotuomarina ja avustavana erotuomarina Moskovan olympialaisissa 1980
- Ahvenanmaan jalkapalloliiton puheenjohtaja 1989–2009

Esko Ranta (s. 1947) – Teräsmies

”Jokainen harjoitus on kuin pieni kilpailu.”

Esko Ranta oli yksi niistä pelaajista, jotka pestattiin Valkeakoskelle kaudeksi 1973 auttamaan 1. divisioonaan pudonnutta Hakaa takaisin SM-sarjaan. Sisukas ja nopea puolustaja oli nimekäs vahvistus, olihan hän noussut jo A-maajoukkueenkin vakiokalustoon. Kauden päätteeksi edessä olikin paluu pääsarjaan. ”Eko” oli tullut Valkeakoskelle jäädäkseen: muissa seuroissa hän ei SM-sarjassa enää pelannut.

Ranta aloitti miesten pelit syntymäkaupungissaan Tampereella TUL:n alaisessa Tampereen Peli-Tovereissa. Hän pelasi ensimmäisen SM-sarjan ottelunsa Ilves-Kissojen riveissä kaudella 1965, ja seuraavana vuonna 19-vuotias puolustaja oli jo joukkueensa runkopelaajia. A-maajoukkueessa mies debytoi kovimmassa mahdollisessa paikassa – La Líneassa pelatussa MM-karsintaottelussa Espanjaa vastaan vuonna 1969.Yleensä Ranta nähtiin kentällä vasempana laitapuolustajana, mutta uran aikana muutkin pelipaikat tulivat tutuiksi. Vuosina 1973—1984 häneltä jäi SM-sarjan otteluita väliin ainoastaan kaudella 1978, ja silloinkin vain kolme. A-maajoukkueessa mies pelasi 1970-luvulla 48 peräkkäistä maaottelua. Hyökkäyksiin innolla osallistunut puolustaja saavutti uransa huipun kaudella 1977, jolloin Haka voitti sekä Suomen mestaruuden että Suomen Cupin.

Pelaajauransa jälkeen Ranta on työskennellyt valmentajana ja Palloliiton Tampereen piirin nuorisopäällikkönä.

Saavutukset
- seurat: Tampereen Peli-Toverit (TP-T), Ilves-Kissat, Voikkaan Pallo-Peikot (PaPe), Tampellan Palloilijat (TaPa), Tampereen Pallo-Veikot (TPV), Valkeakosken Haka
- 68 A-maaottelua
- SM-sarjassa 392 ottelua, 15 maalia
- Suomen mestaruus Haka 1977
- Suomen Cupin voitto Haka 1977 ja 1982

Olli Heinonen (s. 1937) – Evakosta Eusébion päällystakiksi

”Heinosella oli loistava peliäly ja tekniikka, eikä hän antanut periksi koskaan.” – Olavi Laaksonen

Lakimiehenä ja varatuomarina pelaajauransa jälkeen työskennellyt Olli Heinonen syntyi Enson teollisuuskeskittymässä Vuoksen varrella. Alle 10 kilometrin päässä Imatrasta sijaitseva kotipaikka jäi jatkosodan jälkeen Venäjän puolelle, ja Heinonen perheineen muutti Lahteen. Evakkopoika liittyi Lahdessa evakkoseuraan – Viipurin Reippaaseen, joka jo Heinosen pelivuosien aikana muutti nimensä Lahden Reippaaksi. Kahta Ilves-Kissoissa pelattua kautta lukuun ottamatta mies pelasi lahtelaisseurassa koko uransa.
Olli Heinosen nimi opittiin tuntemaan jalkapallopiireissä jo varhain. Vuonna 1954 vasta 17-vuotias Heinonen pelasi hyökkääjänä lehdistön joukkueessa A-maajoukkuetta vastaan. Uran aikana pelipaikka siirtyi vähitellen kenttäryhmityksessä alaspäin, ja huippuvuotensa lahtelainen pelasi tukimiehenä ja liberona. Maalivainu ei kadonnut puolustustehtävissäkään: Reippaan mestaruuskaudella 1963 Heinonen iski kunnioitettavat seitsemän maalia.
Heinonen oli useita vuosia A-maajoukkueen luottopelaaja ja johtajatyyppinä usein joukkueen kapteeni. Hän oli mukana voittamassa epävirallista Pohjoismaiden mestaruutta vuonna 1964. Samana vuonna mies pelasi myös uransa epäilemättä mieleenpainuvimman kansainvälisen ottelun. Heinonen ja Juhani Peltonen olivat Suomen edustajat Tanskan jalkapalloliiton 75-vuotisjuhlaottelussa Pohjola-Muu Eurooppa. Heinonen vartioi Kööpenhaminassa 90 minuutin ajan itse ”Mustaa pantteria”, portugalilaishyökkääjä Eusébioa.

Saavutukset
- seurat: Lahden Reipas, Ilves-Kissat
- 29 A-maaottelua
- SM-sarjassa 156 ottelua, 28 maalia
- Suomen mestaruus Reipas 1963
- Suomen Cupin voitto Reipas 1964
- Palloliiton ja Urheilutoimittajien vuoden jalkapalloilija 1961 ja 1963

Martti Kuusela (s. 1945) – Tohtori

Martti Kuusela tunnetaan kansainvälisestä urastaan jalkapallovalmentajana. Perustan suomalaisittain harvinaiselle urapolulle loi lähes 20 vuotta kestänyt pelaajaura. Kuusela pelasi ensimmäiset ottelunsa miesten sarjoissa syntymäkaupunkinsa Rovaniemen ylpeydessä RoPSissa 1962. SM-tasolla kovakuntoinen hyökkäävä keskikenttäpelaaja debytoi neljä vuotta myöhemmin Mikkelin Palloilijoissa. 1970-luvun loppuun venyneen peliuran aikana tutuksi ehtivät tulla SM-sarjan huippuseurat HJK, HIFK ja Haka ja kahden ottelun verran myös A-maajoukkue.
Kuusela hankki pelaajauransa päätyttyä valmentajantutkinnon Kölnin urheilukorkeakoulusta. Kyse oli uraa uurtavasta, aikaansa edellä olleesta ratkaisusta: suomalaisvalmentajat olivat siihen saakka työskennelleet vain kotimaassa, eikä pätevyyttä hankittu ulkomaisissa oppilaitoksissa, jos ylipäätään mitenkään. Oppi kantoi heti hedelmää. Kuusela johdatti HJK:n tuplamestaruuteen kaudella 1981 ja otti heti sen jälkeen ohjat A-maajoukkueessa.
Maajoukkuevalmentajana Kuuselan huippuvuodet osuivat MM-karsintoihin 1986. Englannin, Pohjois-Irlannin, Romanian ja Turkin kanssa lopputurnauspaikasta kilpaillut Suomi jäi vain kahden pisteen päähän kisoihin oikeuttavasta kakkossijasta. Karsintamenestyksen myötä Kuusela valittiin ensimmäisenä jalkapallovalmentajana Suomessa vuoden valmentajaksi. Maajoukkuetehtävät päättyivät syyskuun 1987 komeaan 3-0 -kotivoittoon Tšekkoslovakiasta. Ottelun päätteeksi pidetty luotsi kannettiin kentältä kultatuolissa.
1980-luvun lopulta 2000-luvun alkuun Kuusela valmensi enimmäkseen ulkomailla. Kohokohtana oli perinteikkäässä budapestiläisseurassa Honvédissa saavutettu Unkarin mestaruus vuonna 1993. Useat suomalaiset seurat hankkivat 1990-luvulla unkarilaisia pelaajia juuri Kuuselan kontaktien avulla. Laajalti verkostoitunut luotsi on 2000-luvulla ollut paljon esillä myös mediassa Ylen jalkapallolähetysten asiantuntijana.

Saavutukset

Pelaajana:
- seurat: RoPS, MP, OTP, HIFK, Haka, Ilves, FinnPa
- SM-sarjassa 123 ottelua, 19 maalia
- SM-pronssia HIFK 1970, SM-hopeaa HIFK 1971
- 2 A-maaottelua

Valmentajana:
- seurat: GrIFK, HJK, B1903 (DEN), Germinal Beerschot (BEL), Honvéd (HUN), Proodeftiki FC (GRE), Apollon Limassol (CYP), FinnPa, Panionios (GRE), Aris (GRE), TPS
- Suomen mestaruus HJK 1981, 1990
- Suomen Cup HJK 1981
- Unkarin mestaruus Honvéd 1993
- Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja 1982–1987
- Vuoden valmentaja Suomessa 1985
- Vuoden jalkapallovalmentaja Suomessa 1985, 1990
- Pro Urheilu -mitali 2015

2017 valitut

Jaakko Lempinen (s. 1931) – Mr. Ponnistus

”Jaska oli todellinen jalkapallomies. Hän toimi pitkän ajanjakson monella eri sektorilla suomalaisen jalkapalloilun eteen ja teki kaikissa toimissaan erittäin arvokasta työtä.” – Pertti Alaja

Jaakko Lempisestä kasvoi tarmokas jalkapallomies suomalaisen työläisjalkapallon vireässä keskuksessa, Helsingin Kalliossa. Nuori Lempinen aloitti jalkapalloilijana Helsingin Tarmossa, mutta edusti suurimman osan pelivuosistaan Helsingin Jyryä. Ponnistukseen hän siirtyi vuonna 1958. Pelit mustavalkoraitapaitaisissa jäivät kaksi vuotta myöhemmin puhjenneen polion takia kuitenkin vähiin. Lopetettuaan pelaamisen mies siirtyi Ponnistuksen taustaorganisaatioon, ja siltä tieltä hän ei enää poikennut.
Lempisestä tuli Ponnistuksessa puheenjohtaja Esko Piipposen oikea käsi vastuualueenaan erityisesti talous ja varainhankinta. Monipuoliseen työnkuvaan kuuluivat myös huoltajan ja joukkueenjohtajan tehtävät. Ponnistuksen taustavaikuttajana Lempinen korosti tervehenkisen taloudenpidon, juniorityön ja yhteisöllisyyden merkitystä. Hän oli keskeisesti luomassa sitä ponnarihenkeä, josta perinnerikas työläissseura opittiin vuosien varrella tuntemaan. Viimeiset aktiivivuotensa Ponnistuksessa Lempinen vaikutti seuran puheenjohtajana. Näihin vuosiin sisältyi myös seuran viimeisin esiintyminen Suomen pääsarjatasolla (1995).
Palloliitossa Lempisen järjestökokemus karttui useissa luottamustehtävissä sekä liitossa että Helsingin piirissä. Hänet muistetaan myös miesten jalkapallomaajoukkueen pitkäaikaisena huoltajana.

Saavutukset
- seurat jalkapalloilijana: Helsingin Tarmo, Helsingin Jyry (n. 1945–1957), Helsingin Ponnistus (1958–1960)
- Helsingin Ponnistuksen johtokunnan jäsen 1961–1998, puheenjohtaja 1986–1998, kunniapuheenjohtaja
- Helsingin Urheilukeskus Oy:n myymälänhoitaja ja Jalkapallo-Säätiön omistaman Palloilukeskuksen toimitusjohtaja (1981–1996)
- Palloliiton kunniajäsen numero 38, Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi 2003

Pekka Hämäläinen (s. 1938) – Ilon kautta

”Pekka oli todellinen jalkapallomies. ’Football is Joy’ oli hänen mottonsa, joka päätyi vielä lauluksi asti. Sitä kuunneltiin ja laulettiin useammallakin maajoukkuereissulla.” – Jari Litmanen

Pekka Hämäläisen tie jalkapallovaikuttajaksi alkoi HIFK:sta. Helsingissä syntynyt Hämäläinen aloitti pelaamisen tähtirinnoissa 1950-luvun lopussa. Useilla pelipaikoilla viihtynyt Hämäläinen pelasi SM-sarjassa lopulta kuudella pelikaudella (1960–1962, 1964–1966). Pelikokemusta kertyi myös alemmilta sarjatasoilta. Pelaajauran kruunu koitti vuonna 1961, kun HIFK voitti Suomen mestaruuden keskushyökkääjänä pelanneen Hämäläisen viimeistellessä kahdeksan maalia.
Lopetettuaan aktiivipelaajana Hämäläinen siirtyi kentältä kabinetteihin. Hänelle tulivat tutuksi niin ruohonjuuritason työt HIFK:ssa ja Trikiineissä kuin luottamustehtävät Palloliitossa ja UEFA:ssa. Palloliiton puheenjohtajana (1997–2009) Hämäläinen paneutui erityisesti olosuhteiden parantamiseen ja suomalaisen jalkapallon asian ajamiseen UEFA:n eri elimissä. Kansainväliset tehtävät sisälsivät myös lukuisia kansainvälisiä otteluita UEFA:n otteludelegaattina. Pitkä puheenjohtajakausi päättyi komeasti Suomen isännöimiin naisten EM-kisoihin 2009. Hämäläisen kansainvälisestä arvostuksesta kertoo nimitys UEFA:n Amicale des Anciens -piirin jäseneksi vuonna 2012. Kriteerinä piiriin pääsylle on vähintään 12 vuotta kestänyt toiminta UEFA:n komiteoissa.
Hämäläisen panos oli mittava myös siviilissä. Hän teki pitkän työuran elintarviketeollisuuden työnantajaliitoissa ja oli keskeisesti vaikuttamassa liittojen fuusioon yhdeksi keskusliitoksi 1990-luvun alussa. Hämäläinen aloitti uuden Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtajana vuonna 1991 ja jäi toimesta eläkkeelle 2002.
Niin ansiotyössään kuin luottamustoimissaan Hämäläinen opittiin tuntemaan humaanina johtajana ja sosiaalisena seuramiehenä.

Saavutukset
- Suomen Palloliiton puheenjohtaja 1997–2009, kunniapuheenjohtaja (2012)
- Palloliiton kurinpitovaliokunnan jäsen 1977–1990, liittohallituksen jäsen 1990–1997
- Captain’s Ball 2011
- jalkapallon EM-kisojen 2000 järjestelytoimikunnan jäsen; UEFA:n avustusohjelmakomitean varapuheenjohtaja 2000–2006 ja puheenjohtaja 2006–2007; UEFA:n lakikomitean varapuheenjohtaja 2007–2011, UEFA:n Amicale des Anciens -piirin jäseneksi 2012
- UEFA:n otteludelegaatti useissa kansainvälisissä otteluissa, FIFA-komissaari alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa 2005
- varatuomari, pitkäaikainen Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja
- toiminut HIFK:n ja Trikiinien puheenjohtajana
- seurat jalkapalloilijana: HIFK, ÅdIF, LePa, Trikiinit
- SM-sarjassa 73 ottelua, 9 maalia
- Suomen mestaruus HIFK 196